Öljyn hinnan raju lasku myönteistä taloudelle ja maatiloille
Venäjä lisää tuotantoaan, mutta rupla halpeni ja pörssi laski rajusti.
Polttoöljyn hinnan halpeneminen vähentää konekustannuksia, joten niitä aletaan käyttää entistä enemmän iltaisin. Kuva: Antti RaatikainenRaakaöljyn hinta rysähti maanantaina noin viidenneksen 35 dollariin tynnyriltä Saudi-Arabian ilmoitettua leikkaavansa öljyn hintaa ja lisäävänsä tuotantoa. Tiistaina hinta oli selvässä nousussa.
Pellervon taloustutkimus PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari pitää öljyn hinnan reipasta alenemista maailmantalouden kannalta myönteisenä, samoin suomalaisille maatiloille.
Raakaöljyn hinnanmuutos näkyy Suomen polttoaineiden hinnoissa hitaasti. Polttoöljyn hinta on Etelä-Suomessa 87–89 senttiä litralta, ja se on pudonnut parin viikon aikana vain muutaman sentin.
Vuoden aikana hinta on kuitenkin alentunut viisitoista senttiä litralta. Maatiloilla kuluu öljyä vuodessa 350 miljoonaa litraa vuodessa.
Huovarin mukaan nyt on käynnissä päällekkäin kaksi suurta eri suuntiin vaikuttavaa taloussokkia, koronavirus ja öljyn hinnan lasku.
Saudi-Arabian öljyllä on alhaisimmat tuotantokustannukset, joten maa tekee voittoa halvoillakin hinnoilla.
Myös Venäjä pystyy tuottamaan öljyä kohtuukustannuksilla suuret määrät eli hinnan laskua paikataan määrän lisäämisellä.
Ruplan kurssi on kuitenkin laskenut selvästi, mikä vähentää matkailua Suomeen ja vientiä Suomesta.
Nyt öljy on laskenut vuosituhannen vaihteen hintoihin, jolloin öljyntuottajajärjestö ei ollut vielä nostanut hintoja tuotantoa rajoittamalla.
Ensimmäisinä pois tuotannosta putoavat USA:n liuskeöljyn tuottajat.
Helsingin pörssikurssit laskivat maanantaina seitsemän prosenttia koronaviruksen vuoksi, samoin muualla maailmassa. Tiistaina kurssit olivat parin prosentin nousussa.
Helsingin pörssissä eniten alenivat Neste ja Nordea eli eniten koronan aiheuttamasta talouden taantumasta kärsivät pankki- ja energiayhtiöt.
Elintarvikeyhtiöt HKScan ja Atria seuraavat yleisindeksiä.
Huovarin mukaan koronan vaikutusta maailmantalouteen on vaikea vielä ennustaa, koska sen vaikutus riippuu taudin kestosta ja kovuudesta. Yleensä vastaavien tautien vaikutus on jäänyt lyhytaikaiseksi ja korjaantunut myöhemmin.
Kiinassa korona näyttää pysähtyneen, mutta muualla se etenee.
Maataloustuotteille koronalla ei pitäisi olla kovin suurta vaikutusta, koska ruokaa tarvitaan joka tapauksessa. Tulojen vähentyessä voi ruokakin vaihtua halvempiin elintarvikkeisiin.
Metsäalalla vaikutus on kaksisuuntainen: pehmopaperin käyttö lisääntyy mahdollisesti pysyvästi, mutta pakkausten ja sahatavaran käyttö vähenee toistaiseksi.
Suomen hallitus ei ota toistaiseksi käyttöön talouden taantuman varalle suunniteltua elvytyspakettia, valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) totesi tiistaina.
Korona vaikuttaa kyllä talouteen, mutta Suomella on hyvät mekanismit rahoituksen lisäämiseen, jos sitä tarvitaan. Toistaiseksi ei lisäelvytystä tarvita, tilannetta katsotaan kuukauden päästä hallituksen kehysriihessä, Kulmuni sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
