Evira: Paistijauheliha pitää jauhaa ruhon paistiosista
Naudan paistijauheliha pitää valmistaa sisä,- ulko- kulma- tai paahtopaistista, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjeistaa lihataloja. Tällä hetkellä paistijauhelihana myydään esimerkiksi lapaa tai etuselkää.
Evira laati ohjeen jauhelihan ja paistijauhelihan käytöstä elintarvikkeen niminä, kun ilmeni, että paistijauhelihaan on yleisesti käytetty muitakin ruhonosia kuin paistia.
Kunkin kunnan elintarvikevalvontaviranomainen päättää, kuinka pitkään markkinoilla saa olla tuotteita, jotka on harhaanjohtavasti nimetty paistijauhelihaksi.
Evira kuitenkin katsoo, että harhaanjohtavat merkinnät pitäisi korjata viimeistään ensi heinäkuun alkuun mennessä.
Evira neuvotteli naudanpaistijauhelihan nimestä ja koostumuksesta Elintarviketeollisuusliiton ja suurimpien lihatalojen edustajien kanssa. Eviran toivottiin määrittelevän täsmällisesti, mistä tuotteista voidaan käyttää tuotenimeä paistijauheliha.
Liha-alan toimijat esittivät, että nykyisin markkinoilla olevasta, muitakin ruhonosia kuin paistia sisältävästä naudanpaistijauhelihasta käytettäisiin jatkossa nimeä ”naudan jauheliha 10 %”.
Eviran mukaan ehdotettu nimi ei ole riittävä ilmaisemaan tuotteen rasvapitoisuutta. Tuotteen rasvan ja sidekudosproteiinin kokonaispitoisuudet on merkittävä pakkaukseen aina erikseen elintarvikelainsäädännön edellyttämällä tavalla.
Elintarviketeollisuusliitto ETL pitää hyvänä, että asiassa on päästy lopputulokseen.
”Kuluttajat ovat nykyään erittäin kiinnostuneita elintarviketeollisuuden valmistamien tuotteiden raaka-aineista ja muista ominaisuuksista. Liha-ala haluaa vastata kiinnostukseen kuluttajien toivomalla tavalla”, johtaja Marleena Tanhuanpää sanoo.
Kuluttajien suosimaa paistijauhelihaa ei ole ETL:n tiedotteen mukaan aiemmin määritelty, eikä vastaavaa määritelmää ole tiettävästi muissakaan EU-maissa.
Suomessa kauppanimike on ollut käytössä vuosikymmeniä.
”Tähän asti paistin määrä jauhelihasta on vaihdellut saatavuuden mukaan, ja paistin lisäksi jauhelihassa on käytetty myös muita laadukkaita naudan osia. Jää nähtäväksi, tuleeko kauppoihin jatkossa myös pelkästään naudanpaistista jauhettua lihaa.”
Nykyinen tuote uudelleen nimettynä tulee kauppoihin heinäkuuhun mennessä Eviran määrittelemän siirtymäajan jälkeen, Tanhuanpää ennakoi.
”Ruokien ja juomien nimenmuutosten yhteydessä myös pakkaukset ja markkinointi uudistuvat. Tämä vie yrityksiltä aikansa. Siksi on hyvä, että Evira on edennyt muutostyössä harkiten ja muutoksille on varattu edes lyhyehkö siirtymäaika.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
