VIERAILIJA Suomi, valmistaudu energiamurrokseen
Energiajärjestelmämme on suurten uusiutumisvaatimusten paineessa. Viimeistään 15 vuoden kuluttua voimme ottaa
käyttöön vain päästötöntä energiatekniikkaa, mikäli
haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen etenemisen. Muutos koskee sekä sähköntuotantoa, liikennettä, lämmitystä että teollisuutta.
Olivatpa tekniset ratkaisut mitkä tahansa, nykyisen
kaltainen energiajärjestelmä on tullut tiensä päähän.
Niinkin yksinkertaiset asiat kuin poltto ja palaminen ovat olleet historiallisesti energiajärjestelmässä keskeisessä osassa.
80 prosenttia tunnetuista
fossiilisista energiavaroista pitää kuitenkin jättää polttamatta, jos ilmastonmuutos
halutaan torjua. Tästä hiilikuplasta pois murtautuminen on monessa mielessä tuskallista, mutta siinä on myös
valtavia mahdollisuuksia
parantaa paitsi ympäristöä ja terveyttä myös kansantalouksia.
Sanoisin, että tämä on suorastaan ”once in a humankind” -mahdollisuus.
Energiajärjestelmän uudelleenrakentaminen ei ole
halpaa, mutta se vasta kalliiksi tuleekin, jos emme tee mitään. Pelkästään USA:ssa taloudelliset vahingot sään ääri-ilmiöistä arvioitiin vuonna 2012 noin 100 miljardiksi dollariksi.
USA ja Kiina ovat ilmoittaneet Pariisin ilmastokokouksen alla ennenkuulumattomista sitoumuksista päästöjen vähentämiseksi. Vaikka tämä ei vielä riitä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, on ajatusmaailman muutos merkittävä.
Suomen on osana kansainvälistä yhteisöä, maailmantaloutta ja Euroopan unionia asemoitava itsensä tähän
tilannekuvaan.
Suurvaltoja ajaa asiassa vahvasti talous. Aurinko- ja tuulienergian hinnat ovat
tulleet viime vuosina roimasti alas niin, että uusiutuva
energia on jo erittäin kilpailukykyistä muiden energialähteiden rinnalla. Taloustietotoimisto Bloombergin tuoreen uutisen mukaan tuulienergia on sekä Saksassa että Britanniassa halvin sähkömuoto,
ilman tukiaisia.
Toinen energiajärjestelmää uudistava elementti on digitaalisuus. Yleisesti puhutaan ”esineiden ja asioiden internetistä”, mutta sen isona ja tärkeänä alakäsitteenä voimme
puhua myös ”energian internetistä”. Tässä kokonaisuudessa on valtavasti bisnespotentiaalia uusille tuotteille
ja palveluille. Nyt haetaan energia-alan uutta isoa ideaa.
Kun Suomessa etsimme kiivaasti uuden kasvun avaimia, tarkastelkaamme myös energiajärjestelmää rohkeasti
ja tarpeeksi kauas katsoen. Meidän on nähtävä metsä puilta. Parhaillaan eri puolilla luodaan vauhdilla energia-
alan uutta liiketoimintaa, jolla on kansainvälisesti jättimäiset markkinat.
Emme voi jättäytyä jälkijunaan tässä, siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa!
Suomalaisyritykset valmistavat jo nyt esimerkiksi
taajuusmuuttajia, ja uusia
innovaatioita on hautumassa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. 90 prosenttia uusiutuvan energian liiketoiminnasta on muualla kuin itse
aurinkopaneeleissa tai
tuuliturbiineissa. Vientimahdollisuuksia on siten laajasti
aurinko- ja tuuliteknologioissa.
Suuretkin investoinnit
puhtaaseen ja älykkääseen energiateknologiaan voivat
olla Suomelle erittäin kannattavia. Lisäksi tarvitaan liiketoimintaosaamista.
Olkaamme visionäärisiä ja rohkeita, hyppikäämme
kaikenlaisten raja-aitojen yli. Myös maan rajojen, sillä iso energiabisnes on globaalia. Paikallistakin toimintaa tarvitaan, sillä suoraan autotallista ei voi maailmalle hypätä.
Kotimaassa kokeillaan.
Tarvitaan toimia – ja pian.
Kirjoittajan haastattelu on
tässä lehdessä sivulla 10.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
