Kultavarannoillaturvaa kriisitilanteisiin

vierasyliö

Kulta on ollut markkinoiden valitsema maksuväline jo

tuhansia vuosia. Kullan määrää ei voi lisätä mielivaltaisesti

poliittisilla päätöksillä.

Kullalla on erityisen tärkeä tehtävä taloudessa, sillä arvometallikate muodostaa loppujen lopuksi rahajärjestelmän

kiinteän perustan. Siten kulta

toimii vakuutuksena epävarmojen aikojen varalle ja

inflaatiosuojana.

Kulta on erityisen käypää omaisuutta kriisitilanteissa

kun muiden maksuvälineiden luottamus saattaa joutua

koetukselle.

Kultavarannoin valtiot voivat

rakentaa suojaa sekä talouskriisien että turvallisuuspoliittisten riskienkin varalta. Kultavarantojen hankkimisessa on kyse valuuttareservien

uudelleenallokoimisesta.

Varallisuus on tällöin muodossa, joka käy kansainvälisesti

vaihdannan välineenä ankarissakin poikkeusoloissa.

Esimerkiksi sotavuosien

aikana Suomen Pankki realisoi

lähes koko kultavarantonsa

sotatalouden rahoittamiseksi. Suomen kultaa oli hajautettuna myös Lontoossa, New Yorkissa ja Sveitsissä.

Talouskriisin myötä kulta

on nostanut profiiliaan, oltuaan

vuosikymmeniä sivullisen

roolissa. Kasvaneen kysynnän

siivittämänä kullan hinta on noussut vahvasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Viime vuosina erityisesti

keskuspankit ovat siirtyneet kullan nettomyyjistä netto-

stajiksi. Varsinkin Kiina ja

Venäjä ovat lisänneet kultavarantojaan huomattavasti. Kultaa ovat ostaneet myös

esimerkiksi Etelä-Korea,

Filippiinit, Meksiko, Turkki, Ukraina ja Venezuela.

Kultaa hankitaan, koska monet

maat ennakoivat ongelmia maailman rahajärjestelmässä. Euron kriisin lisäksi myös

dollarin, jenin ja punnan tulevaisuuden näkymät epäilyttävät.

Valtioiden velkakuormasta tuskin selvitään ilman lainojen reaaliarvojen vähentämistä

inflaatiolla. Velkaa pyritään maksamaan takaisin heikentyneellä rahalla, jolloin merkittävä määrä varallisuutta

huuhtoutuu mukana.

Kehittyneillä mailla on

edessään mitä ilmeisimmin

taloustaantuman ja inflaation

aikakausi. Pelkkä toisinto 1970-luvun stagflaatiosta

tuskin kuitenkaan on kyseessä.

Kun rahajärjestelmä käy yhä epävakaammaksi, yhteiskunnat

altistuvat lisäksi valuuttashokeille. Valuuttojen arvojen äkilliset notkahdukset haittaavat merkittävästi talousjärjestelmän toimintaa ja varsinkin kansainvälistä kauppaa.

Epävarmuus heijastuu luotonantoon ja investointipäätöksiin.

Rahajärjestelmän häiriöt voivat johtaa edelleen sosiaalisiin ja sisäpoliittisiin ongelmiin. On ennakoitavissa, että talouspolitiikan keinoja tullaan käyttämään yhä voimakkaammin myös kansainvälisessä valtapolitiikassa ja konflikteissa.

Lisäämällä rahan määrää

keskuspankit pyrkivät alentamaan valuuttansa arvoa kilpaa suhteessa toisiin valuuttoihin. Tällöin valuuttojen arvot

laskevat askeleittain toisiinsa nähden ja absoluuttisesti ostovoimassa mitattuna.

Ulkopuolelle on vaikea jäädä,

koska valuutan suhteellisen vahvistumisen pelätään

heikentävän kilpailukykyä.

Euroopan keskuspankki EKP ja Yhdysvaltain keskuspankki Fed ovat ilmoittaneet jatkavansa

elvytystoimia näköpiirissä

olevaan tulevaisuuteen.

Englannin keskuspankki on puolestaan tehnyt useita elvytyspaketteja lyhyen ajan sisällä.

Devalvointiin on ryhtynyt

jopa konservatiivisesta rahapolitiikasta tunnettu Sveitsi,

joka asetti ylärajan frangin vaihtokurssille suhteessa

euroon. Päätöksen seurauksena Sveitsin frangin arvo notkahti loppukesällä 2011.

Useiden arvioiden mukaan seuraavaksi valuuttaansa olisi heikentämässä laman kourissa kauan sinnitellyt Japani, jonka julkinen velka on jopa 230 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Japanilaiset yritykset ovat

valittaneet, että jenin korkea kurssi vaikeuttaa vientiä.

Tilanne saattaa kehkeytyä

lopulta jopa täysimittaiseksi valuuttasodaksi. Varsinkin

Yhdysvallat ja Kiina ovat syyttäneet toisiaan rahan arvon manipuloinnista jo pitkään. Viime vuosina Kiina on peräänkuuluttanut vaihtoehtoa koko dollarivetoiselle rahajärjestelmälle.

Varsinaisia voittajia valuuttasodissa tuskin on, kyse on lähinnä siitä kuka häviää vähiten.

Kultatalletus sen sijaan on

turvassa paperirahojen ongelmavyyhdiltä. Vahvan hintakehityksen jälkeenkin kulta vaikuttaa kuitenkin yhä aliarvostetulta omaisuusluokalta.

Varsinkaan institutionaalisista sijoittajista vasta harvat ovat ostaneet kultaa, tosin

trendi on muuttumassa. Kultavarantojen kerryttäminen

vaikuttaa käyvän yhä haasteellisemmaksi tulevaisuudessa.

Viime aikoina Suomesta on tullut Euroopan suurin kullantuottaja. Suomella on kultaa

vajaa 50 tonnia, mikä on

kansainvälisesti vertailtuna niukalti. Esimerkiksi Sveitsillä on kultaa jopa 1 040, Itävallalla 280 ja Ruotsilla 125 tonnia.

Myös euroalueen ongelmamailla Espanjalla, Italialla, Kreikalla ja Portugalilla on kullakin suhteellisesti paljon enemmän kultaa kuin Suomella.

Suomen tulisikin rakentaa suojaa kriisien varalle lisäämällä

kultareservien osuutta tuntuvasti. Valtio voisi neuvotella

lisäksi pitkäaikaisia hankintasopimuksia kaivosyritysten kanssa. Taitavasti laadituilla optiosopimuksilla Suomi voisi

varmistaa kullan hankinnan vuosiksi eteenpäin suotuisilla ehdoilla.

Varsinkin Saksassa on käyty keskustelua myös kultavarantojen säilytyksestä, kun maan tilintarkastustuomioistuin

kehotti vastikään keskuspankkia tarkastamaan Saksan ulkomailla

olevat kultavarannot. Tähän mennessä perusteellisia

tarkastuksia ei ole tehty.

Myös Suomen ulkomailla säilytyksessä olevan kullan

tarkastamista tulisi vakavasti harkita.

SAKARI PUISTO

Kirjoittaja on väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa sekä

toiminut liike-elämän tehtävissä Suomessa ja Kiinassa.

Avaa artikkelin PDF