MTK:n Pietola kaipaa keinoja ilmastoälykkäille nurmipelloille
Hyvässä kasvukunnossa oleva pelto tuottaa, mutta on samalla eduksi ilmastolle ja vesistöille. Hyvä maa on varsinainen ympäristöteko, MTK:n ympäristöjohtaja sanoo. Se ei karkaa eikä päästä kaasuja, kuten huonosti voima maa.Maan kasvukunto on ehdoton edellytys hyvälle ruuantuotannolle. MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola sanoo, että hyväkuntoinen pelto myös tuottaa hyvin.
”Pellon kasvukuntoa voisi parantaa esimerkiksi nurmiviljelyllä. Liian usein kasvinviljelytilalla törmätään siihen, ettei nurmella ole kysyntää.”
Pietolalla on tähän lääke. Tai olisi, jos se onnistuisi. Hänen mielestään energian tuotantoon biomassasta, myös nurmen biomassasta, pitäisi kannustaa.
”Jos nurmella olisi kysyntää, sitä kannattaisi tuottaa. Nurmiviljely piristäisi peltomaan kasvukuntoa. Se olisi jopa ilmastoälykäs teko. Vihreä nurmi toimii myös hiilinieluna.”
Pietola sanoo, että toistaiseksi biomassan kysynnän puute on tulppa peltomaan kunnostuksessa.
Hän löytää nykyjärjestelmistä toisenkin tulpan.
”Tilojen ojituksissa on paljon kohentamisen varaa. Pelloilla seisoo vettä, vaikka ojituksia kunnostamalla tulppa voitaisiin avata.
”Pelkään, että uuteenkaan ohjelmakauteen ei ole tulossa tarpeeksi kannustimia peltojen vesitalouden hallintaan”, ympäristöjohtaja sanoo.
Kasvien juuret tekevät lieron työn
Salon Halikossa savimaitten kasvukunnon kanssa painiskeleva Olli-Pekka Ruponen sanoo, että väkisin viljelyssä ei ole mitään järkeä.
”Sen sijaan maan kasvukunnosta kannattaa pitää hyvää huolta.”
Mies harppoi joulukuun alussa syysvehnäpellollaan, jossa kesällä kasvoi syysrapsia. Pellossa jököttää vankkoja öljykasvin varsia. Sato on korjattu, mutta kasvien juuret jatkavat työtään. Ne rei’ittävät maata.
”Ne tekevät lierojen työtä ainakin syksyllä. Maa pysyy murumaisena ja vettä läpäisevänä. Se tarkoittaa myös, että maa on tuottoisaa.”
Järki-hankkeen kuudes Järki-isku avattiin tänään 21.1.2013 http://www.jarki.fi –sivustolla kohdassa järki-iskut. Tammikuun iskun aiheena on peltomaan kasvukunto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

