Ministeri Lepän erityisavustaja Risto Lahti Itikan ja Lihakunnan toimitusjohtajaksi
Ilmajoelta kotoisin oleva, 28-vuotias Lahti valittiin tehtäväänsä osuuskuntien hallintoneuvostojen kokouksessa Jyväskylässä tänään torstaina.
Risto Lahti puhumassa kotimaisen tuotannon menekinedistämiskampanjasta Ilmajoella 1,5 vuotta sitten. Kuva: Johannes TervoMaa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustaja Risto Lahti on valittu lihayhtiö Atrian pääomistajien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan yhteiseksi toimitusjohtajaksi.
Ilmajoelta kotoisin oleva, 28-vuotias Lahti valittiin tehtäväänsä osuuskuntien hallintoneuvostojen kokouksessa Jyväskylässä tänään torstaina.
Toimitusjohtajana Lahti on melko nuori. Nuoresta iästään huolimatta hän uskoo suoriutuvansa tehtävästä mallikkaasti.
"Olo on nöyrä tämän osuuskuntien hallintoneuvostojen osoittaman luottamuksen edessä. Toisaalta on myös niin, ettei ole ensimmäinen kerta, kun olen nuorena jossain tehtävässä", hän kommentoi asiaa tuoreeltaan Maaseudun Tulevaisuudelle.
Lahti on valittu kunnanvaltuustoon Suomen toiseksi nuorimpana. Ministerin erityisavustajana hän aloitti 25-vuotiaana.
Liha-alan tilannetta tuleva toimitusjohtaja kuvailee varsin mielenkiintoiseksi. Hänen mukaansa suomalaisella lihalla on vahva perusta ja pitkä historia.
"Meillä on hienot suomalaiset tavat, miten ruokaa tuotetaan. Meillä on hyvä tukeva kivijalka, jonka päälle voidaan lähteä rakentamaan yhä parempaa tulevaisuutta osuuskuntien jäsentiloille", Lahti sanoo.
Lahti aloittaa tehtävässään elokuun alussa. Hän on aiemmin toiminut ministerin erityisavustajan tehtävien lisäksi vaikuttajaviestinnän konsulttina.
Osuuskuntien toimitusjohtajan tehtävä tuli avoimeksi, kun tehtävää vuodesta 2003 alkaen hoitanut Reijo Flink valittiin tammikuun alussa Atrian tytäryhtiöiden A-Tuottajat Oy:n ja A-Rehu Oy:n toimitusjohtajaksi. Flink jättää osuuskuntien toimitusjohtajan tehtävät heinäkuun lopussa.
Juttua päivitetty 13.6. kello 17.11.: Lisätty Risto Lahden kommentit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

