IS: Seurakunta sai tarpeekseen - Mitro Repo sai potkut papin työstä
Ortodoksipappi ja entinen europarlamentaarikko ei kommentoi asiaa.
Mitro Repo on toiminut Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina noin 20 vuotta. LEHTIKUVA / Roni RekomaaOrtodoksipappi ja entinen europarlamentaarikko Mitro Repo on saanut potkut papin työstään, uutisoi Ilta-Sanomat.
Helsingin ortodoksinen seurakunta erotti Revon sen jälkeen, kun seurakuntaneuvosto päätti asiasta ylimääräisessä kokouksessa heinäkuun lopulla.
Kirkkoherra Markku Salminen sanoo IS:lle, että irtisanomisen perusteena oli sopimaton käytös ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat.
"Aloite on tehty seurakuntalaisilta tulleen palautteen pohjalta. Luottamus on mennyt kokonaan", Salminen kommentoi.
Hän ei avannut päätöksen yksityiskohtia lehdelle tarkemmin.
Repo itse ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle.
Repo on toiminut Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina noin 20 vuotta. Vuoden 2009 EU-vaaleissa Repo sai SDP:n riveissä yli 70 000 ääntä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
