Itämeri-paneelin puheenjohtaja: Fosforikuormitus Itämeressä yhä korkealla, merenhoidon tavoitetta ei saavuteta 2027 mennessä
Fosfori on merkittävä syy Itämeren rehevöitymiselle.
Itämeri-paneelin puheenjohtaja, erikoistutkija Seppo Knuuttila (vas.) ja ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo Itämeren tilaa koskevassa ilmastokriisi- ja luontokatoinfossa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.Itämeren fosforikuormitus on edelleen korkealla tasolla, vaikka kuormitus on alentunut 1980-luvulta asti, sanoo Itämeri-paneelin puheenjohtaja, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
Fosfori on merkittävä syy Itämeren rehevöitymiselle.
Knuuttilan mukaan Itämeren rehevöitymiselle EU:n direktiivissä tavoitteeksi asetettua meren tilan hyvää tasoa ei Knuuttilan mukaan saavuteta merenhoidon tavoitevuoteen 2027 mennessä.
Ympäristöministeriön tiedotustilaisuudessa Knuuttila kertoi, että Suomessa pitää ottaa käyttöön entistä tehokkaampia keinoja kuormituksen vähentämiseksi.
- Osaston luetuimmat




