Jäitä hattuun Nato-jäsenyyden kanssa
Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan suuntaviivat luotiin sotien jälkeen ja ne todettu maamme vahvuudeksi. Tehdyillä linjauksilla Suomi ei ajaudu tai tule muiden toimesta sysätyksi kriisiin tai millekään sellaiselle uralle, jolle emme halua lähteä.
Natoon liittyminen tarkoittaisi lisäkustannuksia, koska Suomella tulee olla uskottava oma puolustus. En kannata jäsenyyttä ja siksi näenkin kokoomuksen Nato-kiimaisuuden olevan uhka Suomen turvallisuuspolitiikalle.
Täytyy muistaa, mistä Krimin niemimaan tilanne sai alkunsa. Nato on koko ajan lähestynyt Venäjän rajaa ja omalta osaltaan saanut vastareaktion Venäjältä, mikä on nyt konkretisoitunut Krimin alueen kriisinä. Venäjän toimenpiteet eivät myöskään ole hyväksyttäviä Ukrainan suhteen. Nyt pitäisi kaikkien osapuolten laittaa jäitä hattuun ja YK:n ottaa vahva rauhanrakentamisen rooli alueella. Muuten tästä saattaa syntyä suurempikin konflikti.
Alexander Stubb (kok.) on aikaisemmin julistanut avoimesti Nato-myönteisyyden ja kertonut jäsenyyden olevan hänelle arvovalinta. Sikäli Naton isäntämaasopimuksen toteutuminen juuri nyt ei yllätä.
Suomen puolustus nojaa yleiseen asevelvollisuuteen, joka on tämän kansakunnan selkäranka. On kansainvälisesti tunnustettu tosiasia, että Suomella on uskottavat puolustusvoimat ja itsenäinen puolustusvalmius.
Nato-jäsenyys toisi mukanaan ainoastaan uhkakuvia, joihin emme itse pystyisi vaikuttamaan.
Nato-sopimuksia laadittaessa pitää ottaa myös huomioon, miltä asiat näyttävät Venäjältä käsin. Suomi ajautui Euroopan talouskriisiinkin muiden virheiden vuoksi ja samanlainen ajautumisen uhka piilee myös Nato-sopimuksissa ja -jäsenyydessä.
Raimo Piirainen
kansanedustaja (sd.)
Nato-jäsenyys toisi mukanaan
ainoastaan uhka-
kuvia, joihin emme
itse pystyisi
vaikuttamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
