Yle: Joillain maaseutupaikkakunnilla asunnot käyvät kaupaksi yhtä nopeasti kuin pääkaupunkiseudulla
Yksi vilkkaan asuntokaupan paikkakunnista on Kuortane.
Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon asuntokaupan lopahtamisesta maaseudulla. Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole ainakaan kaikilla maaseutupaikkakunnilla käynyt. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääYlen tuoreen selvityksen mukaan maaseudulta löytyy paikkakuntia, joissa asuntojen myyntiajat ovat samat kuin pääkaupunkiseudulla.
Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon asuntokaupan lopahtamisesta maaseudulla. Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole ainakaan kaikilla maaseutupaikkakunnilla käynyt.
Yksi kuuman asuntokaupan paikkakunnista on Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Kuortane. Kiinteistönvälittäjä Antti Nenonen kertoo Ylellä, että Kuortaneella on jo elokuussa saatu täyteen kauppamäärä, joka kunnassa tehtiin koko viime vuoden aikana. Nenonen huomauttaa, että Kuortaneella on hyvät palvelut, kun ne suhteuttaa kunnan pieneen kokoon. Toisaalta Kuortane saa hänen mukaansa vetoapua myös Kuortaneen urheiluopistosta ja Seinäjoen kasvusta.
Kuortaneelta käydään paljon töissä 40 kilometrin päässä Seinäjoella. Kuortaneella asunnot menevät kaupaksi keskimäärin hieman yli kuukaudessa. Tämä on jopa nopeammin kuin vaikkapa Espoon Leppävaarassa, Jyväskylän Lutakossa tai Helsingin Vuosaaressa.
Kuortaneen tavoin myös esimerkiksi Oulun ympäristössä Lumijoella ja Pudasjärvellä asuntojen myyntiajat ovat olleet viiden viime vuoden ajan suurin piirtein samat kuin Helsingin Ullanlinnassa tai Vantaan Kartanonkoskella.
Asuntojen nopeaa myyntivauhtia maaseutupaikkakunnilla selittää Ylen mukaan se, että paikkakunnat sijaitsevat kasvukeskusten vieressä. Lisäksi niissä on toimiva palvelut tai sitten hyvinvoivaa teollisuutta. Osansa myyntivauhdissa on luultavasti myös paikkakunnan työllisyydellä. Länsi-Suomen pienillä paikkakunnilla asunnot käyvät nimittäin kaupaksi nopeammin kuin heikomman työllisyyden Itä-Suomessa.
Vaikka asunnot menisivätkin kaupaksi nopeasti, eivät asuntojen hinnat kuitenkaan vilkkaillakaan maaseutupaikkakunnilla nouse.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
