Kahden amerikkalaispankin sulkeminen on aiheuttanut huolta finanssikriisin leviämisestä: Aasian pörssit laskusuunnassa
Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina, että kaikki SVB:n asiakkaat turvataan ja he pääsevät maanantaista lähtien jälleen käsiksi rahoihinsa.
Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat perjantaina ottavansa Silicon Valley Bankin haltuunsa. LEHTIKUVA/AFP.Useimmat Aasian pörssit ovat tänään olleet alamäessä, kun kahden amerikkalaispankin sulkeminen on aiheuttanut huolta kriisin leviämisestä finanssisektorille. Yhdysvaltain viranomaiset ovat kuitenkin luvanneet tukea pankkien asiakkaille.
Tokiossa Nikkei 225 -indeksi päätyi 1,1 prosenttia miinukselle ja laaja-alaisempi Topix laski 1,5 prosenttia. Myös muun muassa Sydneyssä, Soulissa, Singaporessa ja Taipeissa ovat pörssikurssit olleet laskussa, kun taas Hongkongissa ja Shanghaissa kurssit ovat olleet noususuunnassa.
Kalifornialaisia teknologiayrityksiä rahoittanut Silicon Valley Bank (SVB) ilmoitti viime viikolla usean miljardin dollarin osakeannista. Sen seurauksena asiakkaat alkoivat vetää talletuksiaan pankista, mikä johti kassakriisiin.
Perjantaina Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat ottavansa SVB:n haltuunsa kassakriisin seurauksena. Sunnuntaina valvontaviranomaiset kertoivat sulkeneensa myös newyorkilaisen Signature Bankin.
Myös Helsingin pörssi avasi laskuun
Myös Helsingin pörssi on tänään avannut laskutunnelmissa. Helsingissä yleisindeksi OMXH oli painunut noin 2,0 prosenttia miinukselle, kun kauppaa oli käyty noin tunnin verran.
Vaihdetuimmista osakkeista Nordea sinnitteli aluksi vastamäkeen, mutta painui myös noin 1,5 prosentin laskuun. Vaihdetuimpien osakkeiden suurimmat laskijat olivat kello 11 aikaan aamupäivällä Wärtsilä lähes 3,2 prosentin kurssilaskulla ja Nokian Renkaat lähes 2,8 prosentin laskulla.
Viranomaiset julkistivat pelastussuunnitelman
Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina, että kaikki SVB:n asiakkaat turvataan ja he pääsevät maanantaista lähtien jälleen käsiksi rahoihinsa.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö, valtion vakuusrahasto Federal Deposit Insurance Corporation (FDIC) ja keskuspankki Fed kertoivat pelastussuunnitelmasta yhteisessä tiedotteessa. Sen mukaan veronmaksajat eivät joudu rahoittamaan edellä mainittua pelastussuunnitelmaa.
Samalla viranomaiset kertoivat, että myös sunnuntaina suljetun Signature Bankin asiakkaiden talletukset turvataan. Tästäkään ei viranomaisten mukaan koidu lisäkustannuksia veronmaksajille.
Tiedotteen mukaan osakkeenomistajia ja tiettyjä vakuudettomia velkoja ei kuitenkaan suojata. Samoin pankin ylin johto on jätetty suunnitelman ulkopuolelle.
Vahvistetaan luottamusta pankkijärjestelmään
Yhdysvaltain keskuspankin hallituksen mukaan se tarjoaa lisärahoitusta talletuslaitoksille, jotta voitaisiin varmistaa pankkien kyky täyttää asiakkaidensa tarpeet.
”Tänään ryhdymme päättäväisiin toimiin suojellaksemme Yhdysvaltain taloutta vahvistamalla julkista luottamusta pankkijärjestelmäämme”, sunnuntain tiedotteessa sanottiin.
Toimilla on määrä varmistaa, että pankkijärjestelmä voi jatkaa keskeisten tehtäviensä hoitamista tavalla, joka edistää vahvaa ja kestävää talouskasvua. Näiksi tehtäviksi luetellaan talletusten turvaaminen ja luottojen tarjoaminen niin kotitalouksille kuin yrityksillekin.
---
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


