Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen jättää tehtävänsä
Terveystalo on liikevaihdoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys.Terveyspalveluyhtiö Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä, yhtiö kertoo.
Terveystalon hallitus on aloittanut seuraajan etsinnän Närhiselle. Hän jatkaa tehtävässään, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu.
Närhinen sanoo kokevansa, että nyt on hyvä hetki siirtyä syrjään.
"Samalla voin itse keskittyä uusiin mahdollisuuksiin omalla urallani", 49-vuotias Närhinen perustelee tiedotteessa.
Hänen mukaansa Terveystalon liiketoiminta ja markkina-asema ovat vahvassa kasvussa kaikissa asiakassegmenteissä, mikä luo hyvät eväät yhtiön tulevaisuudelle.
Helsingin pörssiin listattu Terveystalo on liikevaihdoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Viime vuoden lopulla Terveystalo sai päätökseen kilpailijansa Attendon Suomen terveyspalveluiden oston.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

