Ruotsin parlamentille puhunut Zelenskyi kiitti maata tuesta ja varoitti Venäjän uhasta myös Ruotsille
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson sanoi puheen jälkeen vievänsä Zelenskyin viestin Brysseliin, jossa hän on tapaamassa Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja EU-johtajia.
Zelenskyi nosti puheessaan etenkin Gotlannin saaren ja painotti puheessaan, että Ukraina taistelee nyt koko Euroopan puolesta. LEHTIKUVA/AFPRuotsin parlamentille tänään puhunut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti, että Venäjä edustaa uhkaa useille Euroopan maille.
Tämä koskee hänen mukaansa myös Ruotsia, jota erottaa Venäjästä vain meri. Hän nosti puheessaan etenkin Gotlannin saaren ja painotti puheessaan, että Ukraina taistelee nyt koko Euroopan puolesta.
"Jos Ukraina ei puolusta itseään, se tarkoittaisi, että kaikki se, mitä me ja te arvostamme, katoaisi."
Samalla Zelenskyi kiitti Ruotsia sen antamasta sotilasavusta maalle.
"Ei ole sattumaa, että sekä Ukrainan että Ruotsin liput ovat väriltään sinikeltaisia, sillä me molemmat puolustamme vapautta, oikeutta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoista kohtelua", Zelenskyi sanoi.
Zelenskyi kävi myös läpi sitä, miten Venäjän pommitukset ovat tuhonneet kouluja, sairaaloita ja infrastruktuuria Ukrainassa.
"Miksi Venäjä tekee näin? Miksi se tekee meille näin?", Zelenskyi kysyi.
Ennen puhettaan Zelenskyi sai raikuvat aplodit parlamentilta, kuten myös paikalla ollut Ukrainan Ruotsin-suurlähettiläs. Ruotsalaiset poliitikot kuvasivat presidentin viestiä tärkeäksi.
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson sanoi puheen jälkeen vievänsä Zelenskyin viestin Brysseliin, jossa hän on tapaamassa Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja EU-johtajia.
"Zelenskyi painotti, että kyse ei ole vain Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, vaan hyökkäyksestä demokraattisia valtioita ja Euroopan vapautta vastaan. Siksi on tärkeää, että tuemme Ukrainaa tässä tilanteessa", hän sanoi Expressen-lehden mukaan.
Ruotsin ulkoministeri Ann Linde sanoi taas ennen Zelenskyin puhetta, että hän ei sulje mahdollisuutta myös lisäavun antamisesta Ukrainalle, jos sota jatkuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
