Videotähti kehuu traktorimarssin yleisöä – viljelijät näyttävästi esillä
Kriittisesti mielenosoitukseen suhtautunut viljelijä oli päivän päätteeksi tyytyväinen.
Vaikka Petri Lauttia ensin ajatteli, että traktorimarssissa menee yksi hyvä työpäivä haaskuuseen, oli hän lopulta marssin antiin tyytyväinen. Kuva: Riitta RyynänenRenkolaisen Petri Lauttian piti tulla ensin junalla Helsingin mielenosoitukseen, mutta hän päätyi lopulta traktoriin.
"Ajattelin, että en ole aiemmin ajanut Helsinkiin traktorilla. Nyt tuli sekin tehtyä", Lauttia sanoi.
Vaikka hän ensin ajatteli, että traktorimarssissa menee yksi hyvä työpäivä haaskuuseen, oli hän lopulta lähtöpäätökseen tyytyväinen.
"Viljelijät eivät voi tämän näyttävämmin olla esillä Helsingissä kuin nyt olivat", totesi Lauttia Suurkirkon rappusilla Senaatintorilla päivän päätteeksi.
Monien muiden tapaan häntä lämmitti traktorimarssia seuranneen yleisön suhtautuminen.
"Kyllä varmaan jotkut olivat marssista närkästyneitäkin, mutta eivät sitä sen kummemmin näyttäneet. Sen sijaan positiivista palautetta saimme mukavasti."
Aamuviideltä matkaan
Sokerijuurikkaan viljelijä Lauttia starttasi heti aamuviiden jälkeen Hämeenlinnan Rengosta kohti Helsinkiä.
"Niin aikaisin ei ollut juuri liikennettä, joten matka sujui hyvin. Traktorimiehiäkään ei ollut haitaksi asti, Lauttia kertoi naureskellen vaille kahdeksan aamulla Vantaan Keimolassa. Aikaa oli kahviin ja sämpylään.
Talvella Lauttia tekee pienimuotoisia energiapuuhakkuita, ja torstainakin hän tuli metsästä vasta myöhään iltapäivällä.
"Sen jälkeen tein pari tuntia töitä, että sain traktorista purettua lumiketjut ja metsäkuormaajan. Nokkapumpun vetoakselin otin viimeksi irti, ja se tuntui ensin vähän vaikealta, kun on niin ahtaassa raossa. Mietin, jääkö reissu siihen."
Kriittinen näkökulma
Lauttia kertoi olevansa ylipäätään kriittinen, saako traktorimarssin ja mielenosoituksen kaltaisilla tempauksilla mitään aikaan. Mutta nyt on hänenkin mielestään aika tehdä jotain, jos jotain meinataan ylipäätään tehdä.
"Tilanne maatiloilla on poikkeuksellisen vaikea kaikilla tuotantosuunnilla."
"MTK:n sisällä on tällaisista näyttävistä tempauksista puhuttu ja on näitä järjestetty ennekin. Jos tämä ei ollut näyttävää, niin ei sitten mikään."
Petri Lauttia kertoo ajatuksistaan videoilla, jotka on otettu traktorimarssin aikana.
Katso täältä:
MT-traktorimarssi – kauppa kyykyttää, Mavi nöyryyttää, Kehä III -asuminen ei kiinnosta
MT-traktorimarssi – rapsakkaa kyytiä alusta asti
MT-traktorimarssi – oops, onko kuskilla ajokortti?
MT-traktorimarssi – eduskunnan kohdalla heiluttaa kuin tuottajan taloutta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
