Metsästäjien mukaanPerhossa on 12 sutta
Perhon riistanhoitoyhdistyksen järjestämän laskennan mukaan Perhossa oli 12 sutta maaliskuun 2. ja 3. päivinä. Naapurikunnista löytyi viisi sutta lisää.
Metsästäjiä oli laskennassa mukana 130–150. He kiersivät alueitaan autoilla, moottorikelkoilla ja hiihtäen.
Perjantaina apuna oli pienlentokone, lauantaina moottoroitu varjoliidin. Ilmasta havaittiin jälkiä, mutta ei yhtään sutta.
Maastossa laskijat tekivät 50 havaintoa suurpetojen jäljistä. Petoyhdyshenkilöt vahvistivat niistä puolet.
Susien jälkiä nähtiin 28, ahmojen 15 ja ilvesten seitsemän.
Ilvesmääräksi riistanhoitoyhdistys arvioi 5–7 ja ahmojen määräksi 4–6 koko laskenta-alueella, joka käsitti Perhon, Halsuan ja Kinnulan kunnat kokonaisuudessaan sekä osia Kivijärvestä ja Kyyjärvestä.
Susien määräksi laskijat ilmoittavat Perhossa 12, Halsualla kolme, Kinnulassa yksi ja Karstulassa samoin yksi, yhteensä 17.
Laskentaan metsästäjät eivät huolineet mukaan riistakeskuksen eivätkä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) väkeä.
Vuonna 2012 Rktl raportoi maa- ja metsätalousministeriölle, että Perhon, Halsuan ja Lestijärven seudulta ei ole pystytty varmentamaan susiparia.
Tämän vuoden tammikuussa Perhossa tapettiin luvatta kolme sutta. Helmikuussa 2013 Rktl ilmoitti saaneensa tietoja Perhon susiparista.
Perhon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Aleksi Anttilan mukaan laskenta järjestettiin, koska julkisuudessa on epäilty riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöiden havaintoja.
Perhon riistanhoitoyhdistyksen hallitus on päättänyt, että alueen petohavaintoja ei toistaiseksi ilmoiteta Rktl:n Tassu-järjestelmään, koska niitä ei pidetä uskottavina. Lisäksi se esittää, että Perhosta muodostetaan petoeläimetön alue metsäpeuran suojelun takaamiseksi.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
