Linja-autoalan lakko alkaa ensi yönä – AKT hylkäsi sovintoehdotuksen
Lähijuna-, metro-, raitiovaunuliikenteen on määrä kulkea Suomessa ainakin aluksi normaalisti, vaikka lakko alkaa.Linja-autoliikenteen lakko toteutuu. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on hylännyt sovittelija Jukka Ahtelan tekemän sovintoehdotuksen. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kertoi asiasta toimittajille valtakunnansovittelijan toimistolla.
AKT:n linja-autoalan lakko alkaa huomenna kello 3 aamuyöllä. Lakolla voi olla merkittäviä vaikutuksia erityisesti kaupunkien paikallisliikenteessä.
Linja-autoalan lakko jatkuu ensi viikon perjantaihin saakka, elleivät osapuolet pääse sitä ennen sopuun.
Sitä vastoin osapuolet hyväksyivät Sajavaaran sovintoehdotuksen kuorma-autoalaa, terminaalitoimintaa sekä säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevassa työriidassa. Näitä aloja uhanneet AKT:n lakot peruuntuvat.
”Suurimmat vaikutukset lakoilla on linja-autojen paikallisliikenteeseen, etenkin suurimmissa kaupungeissa. Osa bussivuoroista voi jäädä ajamatta myös kaukoliikenteessä, mutta kaukoliikenne ei pysähdy kokonaan”, vertasi Matkahuollon matkustaja- ja liikennöitsijäpalvelujen johtaja Anu Pekurinen STT:lle tiistaina.
Hän painotti, että asiakkaiden on syytä seurata netistä Matkahuollon aikataulupalveluita.
Jos asiakkaan ostama bussimatka peruuntuu, Matkahuolto hyvittää automaattisesti kyseisille vuoroille Matkahuollon verkkosivuilta ja sovelluksista ostetut liput.
Helsingin seudun liikenteen (HSL) viestinnän asiantuntija Sari Kotikangas kehottaa varaamaan matkustamiseen hyvin aikaa.
Joitakin pääkaupunkiseudun runkolinjoja pystyttäneen lakon aikana alustavan arvion mukaan liikennöimään.
Esimerkiksi Tampereella lakko pysäyttää yli puolet Nyssen linja-autoliikenteestä. Lakon piirissä ovat Länsilinjat, Paunu, Pirkanmaan Tilausliikenne ja Pohjolan Liikenne.
Lakon vaikutukset myös esimerkiksi Jyväskylässä ovat merkittäviä. Lakon aikana suurin osa Linkki-paikallisliikenteen vuoroista jää ajamatta. Myös esimerkiksi Kotkan, Joensuun ja Lappeenrannan paikallisliikenteessä lakon vaikutukset näkyvät huomattavasti.
Sen sijaan kaukoliikenteen puolella lakon vaikutus ei ole niin suuri, arvioi ALT:n toimitusjohtaja Vasarainen.
”Suurimpana [lakko]listalla on Onnibus, hän sanoo.
Onnibusin kotisivuilla julkaistun tiedotteen mukaan yhtiö on keskeyttänyt lippujen ennakkomyynnin osalle bussivuoroista. Yhtiö lupaa hyvitystä asiakkaalle, jos lippu on ostettu ja bussimatka peruuntuu lakon vuoksi.
Pohjois-Suomen laskettelukeskuksiin kulkemiseen lakolla ei pitäisi olla suurta vaikutusta, sillä laskettelukeskuksiin liikennöidään pitkälti tilausajoilla.
Lisäksi raidepuolella on tulossa keskiviikkona voimaan veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Rautatiealan Unioni ilmoitti ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta samaan aikaan kuin myöhemmin maaliskuussa uhkaavista lakoista.
”Tämä voi aiheuttaa muutoksia tai peruutuksia VR:n junaliikenteessä keskiviikosta lähtien”, sanoi VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa tiistaina.
Jos junaliikenteeseen tulee peruutuksia, VR pyrkii ensisijaisesti korvaamaan peruutetut kaukoliikennejunat bussikuljetuksilla.
”Peruutuksia voi tulla lyhyelläkin varoitusajalla esimerkiksi siinä tilanteessa, että emme saa paikattua äkillistä sairauspoissaoloa”, Linnamaa lisää.
Hän korostaa, että oman junavuoron tilanteen pystyy tarkistamaan ennen matkan alkua. Tieto löytyy vr.fi-verkkosivulta kohdasta junaliikenne nyt.
”Junaliikenteen mahdolliset muutokset päivitetään sinne reaaliajassa. Ja jos käy niin, että oma kaukoliikenteen juna ei kuljekaan, lipusta voi hakea korvausta.”
Lähijuna-, metro-, raitiovaunuliikenteen on määrä kulkea pääosin normaalisti, vaikka bussilakko alkaisi, kertoo HSL.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



