Virkkunen: EU seilaa kriisistä kriisiin
Kokoomusmepin mielestä Euroopan on oltava yhtenäisempi ratkaistakseen vaikeita ongelmia.JYVÄSKYLÄ (MT)
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) kuvailee viime vuosia haasteellisiksi Euroopan unionille.
"EU seilaa tällä hetkellä kriisistä kriisiin. Eurokriisi ja talouskriisi ovat koetelleet Eurooppaa jo vuosia. Sen lisäksi turvallisuustilanne on horjunut ja pakolaiskriisi on iskenyt päälle", Virkkunen sanoo.
Europarlamentaarikko on erityisen huolissaan siitä, että Eurooppa maanosana jää kilpailukyvyssä jälkeen muusta maailmasta.
"Laahaamme jatkuvasti perässä esimerkiksi Yhdysvaltoja siinä, miten uusia teknisiä innovaatioita kaupallistetaan. Eurooppa ei ole ollenkaan niin kiinnostava investointiympäristö tänä päivänä, kuin helposti itse kuvittelemme. Talous kasvaa nopeasti muualla maailmassa, mutta ei täällä."
Talouskriisi on kulminoitunut euron kriisimaihin, etupäässä Kreikkaan.
"Kreikan tilanne on edelleen epävakaa. Myös perinteisesti vahvat eurooppalaiset kansantaloudet ovat viime vuosina yskineet."
Talouskurimuksen keskellä Venäjän ja Ukrainan välille on syttynyt sota, ja lisäksi pakolaisvirrat tulvivat Eurooppaan. Myös terrorismin uhka on todellinen.
"Turvallisuustilanne valtioiden sisällä ja Euroopan ulkorajoilla on heikentynyt. Tarvitaan tiukentunutta verkkovalvontaa ja lisää valmiuksia terrorismin torjuntaan", Virkkunen väläyttää.
Hän katsoo, että EU kykenee vastaamaan valtavan mittaluokan ongelmiin vain nykyistä tiiviimmällä valtioiden välisellä yhteistyöllä.
"Nyt jos koskaan tarvitaan EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden suhteen käytänteiden eri maissa pitäisi olla yhtenevät."
Virkkunen puhui tänään maanantaina Jyväskylän Eurooppanuorten meppiaamiaisella Jyväskylässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

