Verkossa sanottua Milkan kolmosille sateli onnitteluja
Isokyrön Lehmäjoella Milka-hiehon poikimat kolmosvasikat Tazza, Tosca ja Tonza saivat MT:n Facebookissa onnitteluryöpyn. Moni onnittelijoista myös muisteli kohtaamiaan kolmosia.
Mahtavaa, mikä ilouutinen meidän naapuris! Onnea kolmosille ja äidilleen sekä talon koko väelle!
Saara Kleemola
Ihania. Niin terveen ja eläväisen näköisiä heti alkuunsa.
Sirpa Mäki-Rajala
Eipä voi kuin onnitella. Mitenhän "äitee" voinee?
Pertti Soininen
Toihan on jo pentue!
Maria Varsell
Ihanaa jos kaikki jäivät eloon. Yleensä saa kuulla vain jotain surullista. Onnea kaikille.
Silja Klemetti
Sitä ollaan niin suloisia suursilmäsiä, lapsuuden hoidokkeja kesäisin.
Tellervo Kauppinen
Nuoruus aikoina mummilassani Velho lehmä teki kolmoset 2 sonnia ja yhden lehmäpuolisen jota kutsuttiin kissaksi kun oli 3 vasikkakarsinaa eikä koskaan aamulla/illalla tiennyt missä karsinassa notkea otus sattu olemaan.
Päivi Laakso
Kauan on aikaa jo mennyt, kun meidän navetassakin syntyi kolmosvasikat, sonneja olivat kaikki ja ihan samannäköisiäkin vielä.
Elvi Pasanen
Wow, meillä teki ensikko (fr) kaksoset, olivat 35 kg molemmat eikä näkyny mahastakaan eikä emän koostakaan, et tulis enempää ku yks. Onnittelut ja pitkää ikää Milkalle ja jälkeläisillekin.
Elina Häkkinen
Ollu kolme eri kravattisonnia asialla
Kari Pasanen
Tais olla kunnon sonnin käsittelyssä.
Raimo Heinänen
Oliko sonni musta vai ruskea vai oliko sekasiementä. Jos sama periaate kuin kissoilla että erinäköisen eri uroksille niin kaksi sonnia on ollut asialla. Tai sitten emä ja sonni ovat erirotuisia. Tulipa kiperä paikka ex lypsäjälle! Onnea ja voimia karjanpitoon.
Kyllikki Vänskä
Olin vuosia sitten yhdessä talossa töissä ja lehmä poiki illalla kaksoset, molemmat kuolleita tosin. Tuli aamu ja menin poikineen lehmän luo, niin johan siellä oli taas kaks vasikkaa kuolleena. Kysyin vanhalt isännält, et oliko se illalla ne kuolleet vasikat raahannu takasin lehmän luo. Ei ollu eli tuli neloset, tosin sen aamun aikana syntyi vielä yksi eli teki kaikkiaan viitoset, mutta kaikki oli kuolleita...
Kirsi Helppolainen
Meillä aikoinaan Piri-niminen lehmä pyöräytti nelosvasikat ja kaikki jäivät henkiin. Päästiin Seura-lehteen. Tämä tapahtui vuonna 1973.
Soili Känsälä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
