Yhdysvallat hyväksyi Suomeen yli puolen miljardin asekaupan – pitää kauppaa tärkeänä itselleen ja ”luotetulle kumppanille”
Oston taustalla kerrotaan olevan Suomen pyrkimys kasvattaa puolustustarvikkeiden kansallista varastomäärää vahvistaakseen maa- ja ilmapuolustuskykyään.Yhdysvaltain ulkoministeriö on hyväksynyt mahdollisen arviolta 535 miljoonan dollarin suuruisen asekaupan Suomeen. Asiasta tiedottaa Yhdysvaltain asekaupoista ulkomaille vastaava DSCA-virasto.
Tiedotteen mukaan Suomi on tarjoutunut ostamaan yhteensä 400 raskaan raketinheitinjärjestelmän ammusta. Ammukset ovat aluevaikutteisia GMLRS AW- sekä pistemaaliin vaikuttavia GMLRS Unitary -raketteja, joita laukaistaan Puolustusvoimien M270-raketinheittimillä.
Oston taustalla kerrotaan olevan Suomen pyrkimys kasvattaa puolustustarvikkeiden kansallista varastomäärää vahvistaakseen maa- ja ilmapuolustuskykyään.
"Varastomäärän kasvattaminen on kriittistä Suomen puolustukselle ja pelotevaikutukselle Euroopan heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi”, tiedotteessa sanotaan.
Tiedotteen mukaan kauppa vahvistaa Yhdysvaltain "luotetun kumppanin" turvallisuutta. Suomen kuvaillaan myös olevan tärkeä poliittisen vakauden ja taloudellisen kehityksen tekijä Euroopassa.
"Yhdysvaltain kansallisille intresseille on tärkeää avustaa Suomea ylläpitämään ja kehittämään sen vahvaa ja olemassaolevaa itsepuolustuskykyä”, tiedotteessa kerrotaan.
Ensisijainen tarvikkeiden valmistaja Yhdysvalloissa on Lockheed Martin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

