Luonto-Liiton Siilin piikki sohii turpeen veroedun säilyttämistä – "Turpeen ilmastovaikutus kivihiiltä suurempi"
Turpeen verotuki on paisumassa tänä vuonna noin 178 miljoonaan euroon.
Luonto-Liiton mukaan turpeella tuotetaan vain 6 prosenttia Suomen energiasta, mutta se aiheuttaa noin 12 prosenttia Suomen ilmastopäästöistä. Kuva: Lari LievonenLuonto-Liitto piikittelee Siilin piikki -tunnustuksella Suomen hallitusta siitä, ettei turpeen veroetua leikattu viime viikolla julkaistussa budjettiesityksessä.
Luonto-Liiton liittovaltuusto valitsi antipalkinnon kohteen syyskokouksessaan.
"Turvetuotannon päästöt ovat noin kaksinkertaiset sen energiaosuuteen nähden ja sen ilmastovaikutus on vielä kivihiiltäkin suurempi. Turpeella on kuitenkin matala veroaste muihin energiantuotantomuotoihin verrattuna, Luonto-Liiton liittovaltuuston jäsen Inka Silfsten sanoo.
Muista fossiilisista lämmityspolttoaineista, muun muassa kivihiilestä ja maakaasusta, maksetaan Suomessa hiilidioksidiveroa. Luonto-Liitto huomauttaa, että turpeen verotuki on paisumassa tänä vuonna noin 178 miljoonaan euroon.
Luonto-Liiton mukaan turpeella tuotetaan vain 6 prosenttia Suomen energiasta, mutta se aiheuttaa noin 12 prosenttia Suomen ilmastopäästöistä.
Muun muassa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen on kertonut odottaneensa turpeen veroedun poistoa ensimmäiseksi, koska sillä olisi ollut suurin vaikutus hiilipäästöjen määrään.
Rinteen hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä.
Luonto-Liitto painottaa, että ilmastopäästöjen lisäksi turpeen kaivu pilaa vesistöjä, tuhoaa elinympäristöjä ja köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta. Noin puolet suoluontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
