Yhä useampi sai työpaikan – ainakin osa-aikaisen
Työllisten määrä on kasvanut ja työttömien määrä vähentynyt elokuussa.
Työllisiä miehiä oli 32 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa, kun taas työllisten naisten määrä pysyi suurin piirtein ennallaan. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli 15–74-vuotiaissa elokuussa yli 30 000 enemmän kuin vuosi sitten, ja työttömien määrä taas laski 5 000:lla.
Tilastokeskus näkee luvuissa merkkejä odotetusta käänteestä parempaan, mutta tietoa kaivataan pidemmältä ajalta.
”Työttömien määrän muutos oli niin pieni, että siinä tilanteen voi sanoa olevan lähes sama kuin vuosi sitten. On parempi odottaa seuraavien kuukausien tietoja, jos haluaa kehityksen suunnasta varmempia päätelmiä tehdä”, sanoo yliaktuaari Tatu Leskinen Tilastokeskuksesta.
Työttömiä oli elokuussa 262 000.
Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Juhana Brotherus pitää työvoiman määrän kasvua kiinnostavana.
”Uusia ihmisiä on siis tullut työmarkkinoille, mutta työllisyys on kasvanut vielä nopeammin. Tämä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että vahvistuva talous alkaa näkyä myös työpaikoissa”, Brotherus sanoo tiedotteessa.
Myös työttömyysasteen trendiluku on laskenut hieman. Työttömyyden trendi oli elokuun tietojen perusteella 10,1 prosenttia, kun heinäkuussa vastaava luku oli 10,2 prosenttia. Luku on tarkentunut alaspäin aiemmasta arviosta. Trendiluvut muuttuvat yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää tilastotietoja lupaavina, vaikkei yhdestä kuukaudesta voikaan vetää liian vahvoja johtopäätöksiä.
”Työmarkkinoiden nousukäänne saattaa vihdoin olla käsillä”, Appelqvist sanoo tiedotteessa.
Hän sanoo, että työllisyyden nousu nojaa vahvasti osa-aikatyöhön ja kokoaikaiset työpaikat kehittyvät edelleen heikosti.
Myös PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk toteaa, että työsuhteiden tyyppejä tarkasteltaessa nousua on varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa. Yksityisen sektorin työllisyydessä ei taas vielä näy vahvaa nousua.
Busk katsoo, että työttömyyshuippu vaikuttaisi olevan takanapäin.
”Sektoreittain tarkasteltuna näyttää, että etenkin paikallishallinnossa työllisyys on lisääntynyt, mikä tarkoittanee suurimpia hyvinvointialueita”, Busk sanoo.
Työllisiä miehiä oli 32 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa, kun taas työllisten naisten määrä pysyi suurin piirtein ennallaan. Työvoiman ulkopuolella olevien miesten määrä väheni.
”Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tiedot talouden kasvusta ja avoimista työpaikoista ovat liittyneet perinteisesti miesvaltaisina pidettyihin aloihin, kuten teollisuuteen ja rakentamiseen, mikä on voinut tuoda miehiä työmarkkinoille”, sanoo Tilastokeskuksen Leskinen.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom katsoo, että teollisuuden vahvat vientiluvut ja kuluttajakysynnän elpyminen rohkaisevat yrityksiä palkkaamaan uusia työntekijöitä.
”Työmarkkinoiden kautta vienti- ja teollisuusvetoinen talouskasvu alkaa hitaasti mutta varmasti leviämään muualle talouteen sekä näkymään kuluttajien ja yrittäjien arjessa”, sanoo Ohlsbom.
Keha-keskuksen mukaan pitkäaikaistyöttömyyden määrä kasvoi elokuussa vuoden takaisesta. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita työnhakijoita oli elokuun lopussa yhteensä 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Aiemmissa taantumissa on nähty, että etenkin pitkäaikaistyöttömyys voi jäädä taantumaa edeltävää aikaa korkeammalle tasolle.
”Se on minun mielestäni sellainen huolenaihe tässä nyt”, sanoi Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen STT:lle aiemmin.
PTT:n Busk uskoo, että pitkäaikaistyöttömien tilanne alkaa parantua vasta viiveellä. Myös Kauhanen katsoo, että työllisyys voi nousta vuoden 2022 lopun tasolle kunnollisen talouskasvun myötä.
Keha-keskuksen tiedot perustuvat työvoimaviranomaisten asiakasrekisteriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


