Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen vuoksi kuolleita yli 21 000
Luokituslaitos Fitch arveli torstaina vahinkojen kokonaismääräksi 2–4 miljardia dollaria. Vakuutukset korvannevat siitä noin miljardin dollarin verran.
Etenkin Syyriassa kuolonuhreja voi olla huomattavasti vahvistettua lukua enemmän, sillä tieto alueelta kulkee huonosti. Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistys aiheutti myös suuret aineelliset vahingot. LEHTIKUVA / AFP.Turkkia ja Syyriaa viikon alussa ravistelleen tuhoisan maanjäristyksen ja jälkijäristysten on vahvistettu surmanneen yli 21 000 ihmistä. Viranomaisten mukaan kuolonuhreista 17 674 on todettu Turkissa ja 3 377 Syyriassa.
Ensimmäiset YK:n avustuslähetykset ovat vasta äskettäin saapuneet pitkän sisällissodan repimän Syyrian katastrofialueelle, mutta toivo eloonjääneiden löytämisestä raunioista on jo hiipumassa.
Bab al-Hawan rajanylityspaikan rajavartijat kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että ensimmäinen avustussaattue sitten maanantaisen maanjäristyksen oli torstaina saatu perille Syyrian luoteisosiin.
Etenkin Syyriassa kuolonuhreja voi olla huomattavasti vahvistettua lukua enemmän, sillä tieto alueelta kulkee huonosti.
Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistys aiheutti myös suuret aineelliset vahingot.
Luokituslaitos Fitch arveli torstaina vahinkojen kokonaismääräksi 2–4 miljardia dollaria. Vakuutukset korvannevat tästä Fitchin mukaan vain noin miljardin dollarin verran, sillä vakuutuskattavuus alueella oli alhainen.
Osaltaan selviytymismahdollisuuksia heikentää kylmä sää, kun lämpötilat ovat pudonneet pakkasen puolelle järistysalueella.
YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan jopa 23 miljoonaa ihmistä saattaa joutua kärsimään järistyksen seurauksista.
WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi torstaina olevansa matkalla järistysalueille Syyriaan. YK:n humanitaarisen avun johtajan Martin Griffithsin kerrotaan puolestaan matkustavan viikonloppuna sekä Syyriaan että Turkkiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



