Yle: Eteläisen poronhoitoalueen asukkailla mitta täynnä – "Viljelijät joutuvat poropaimeniksi"
Aktiivien mielestä poronhoitolaki on jäänyt ajasta jälkeen.
Eteläisellä poronhoitoalueella osa asukkaista kokee porojen tuottamat vahingot moninkertaisiksi porojen tuottamaan taloudelliseen hyötyyn nähden. Kuva: Jaana KankaanpääEteläisellä poronhoitoalueella osalla ihmisillä on ”mitta täynnä”. Näin kuvailee hyrynsalmelainen Esa Kemppainen, joka on perustanut yli 800-päisen Facebook-ryhmän. Ryhmä ajaa poronhoitolain muuttamista nyky-yhteiskuntaan sopivaksi. Asiasta kirjoittaa Yle uutiset.
Porojen tuottamat vahingot koetaan moninkertaisiksi alueen porojen tuottamaan tuottoon nähden.
Rajan hilaamista toivotaan pohjoisemmaksi niin, että porot siirretään alueille, joilla niille on tilaa elää ja lisääntyä.
"Näin ne eivät ole täällä turmelemassa yksityistä omaisuutta. Nyt näillä eteläisillä alueilla ihmiset joutuvat asumaan häkeissä porojen takia. Yksityisomaisuuden suoja on hyvin keskeinen asia ja ihmisoikeudet, että kumpi väistyy ihminen vai poro."
Kemppaisen mukaan nyt on poroelinkeinon vuoro väistyä.
"Maailma on muuttunut niin paljon vuosikymmenten saatossa. Tänne on tullut niin paljon vapaa-ajan asutusta ja viljelystä. Luonnon ja metsän käyttö on niin paljon muuttunut, että poronhoitolaki on jäänyt ajasta jälkeen."
Maanviljelijänä työskentelevällä Kemppaisella on omakohtaisia kokemuksia porojen aiheuttamista vahingoista. Ongelma koskettaa hänen mukaansa viljelijöitä koko Pohjois-Suomen alueella.
"Me viljelijät joudumme olemaan joka talvi poropaimenina. Ottamaan päivittäin yhteyttä paliskuntaan ja vaatimaan, että porot poistetaan pelloilta. Tämä on jokatalvinen ruljanssi, kun porot laskeutuvat vasomisalueelta tänne eteläiselle poronhoitoalueelle. Esimerkiksi täällä Hyrynsalmella kun ne erotellaan ja vapautetaan, ovat ne sitten välittömästi viljelijöiden pelloilla."
Kemppainen kertoo joutuneensa uusimaan peltoja joka kesä porojen aiheuttamien vahinkojen takia.
"En ole tähän mennessä lähtenyt hakemaan korvauksia, olen yrittänyt tulla toimeen paliskunnan kanssa. Olen nähnyt korvausten hakemisen monimutkaisena ja vaikeana prosessina siihen nähden mitä sieltä saa, että en ole sitä käynnistänyt."
Ongelmat on saatu Kemppaisen mukaan sovittua paikallisen Hallan paliskunnan kanssa, ja porokuri onkin parantanut Hyrynsalmessa viime aikoina.
Hyrynsalmen maaseutusihteeri Kaija Korhonen pitää keskinäisen sopimisen tapaa porojen asiassa oikeana. Maaseutusihteerille ilmoituksia porovahingoista tulee vähän, kevään tai kesän aikana niitä ei tullut ollenkaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
