Turhaa tekemistä on purettava
”Puretaan byrokratiaa” on aiheesta päivän muotisana. Mutta otetaan askel eteenpäin vielä ja aletaan purkamaan turhaa tekemistä.
Hallinto ruokkii itseään lisääntyvällä valvonnalla ja paperityöllä. Paperit ovat usein käytännössä tarpeettomat sekä yrittäjälle että hallinnolle. Näitä ei tarvitse kumpikaan, eikä niitä tarvitse usein kukaan muukaan.
Otetaan maalaisjärki käyttöön. Yhteiskuntamme ei pysty enää hallitsemaan tätä tarpeetonta tekemistä. Kaiken tekemisen tulisi olla eteenpäin vievää. Tekemisellä pitää olla lisäarvo. Yhteiskuntamme tarvitsee tuloja, jotta voimme pitää yllä toimivaa hyvinvointiverkostoamme.
Turha tekeminen vaikeuttaa ennen kaikkea yrittämistä. Ihan tarpeellisiahan kaikki valvonnat ja kurssit kurssin perään ovat, mutta kun näitä pieniä byrokraattisia lisätekemisiä tulee koko ajan lisää ja lisää, niin minne katoaa yrittämisen perus. Kaikkien työajasta menee huomattava osa turhaan tekemiseen.
On muodikasta sanoa, että puretaan hallintoa. Mutta miksi hallinto on olemassa? Hallinto ohjaa tekemistä. Ei turhaa hallintoa voi ikuisesti purkaa ja hakea siitä säästöjä, vaan koko tekemisen kenttä tulee ottaa rohkeasti tarkasteluun. Säästöpäätöksillä vähennetään työntekijöitä ja työntekijöiden työtaakat vain lisääntyvät.
Esimerkiksi elyyn kohdentuu nyt kovat henkilöstövähennykset. Elyllä on tänä päivänä niin paljon töitä, että voi sanoa ettei siellä ole yhtään ylimääräistä työntekijää. Mutta onko siellä ylimääräistä tekemistä? On.
Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
