Kehno grillisää painoi Atrian liikevaihtoa
Elintarvikeyhtiön osavuosikatsauksessa näkyy sateisen kesän jälki. Venäjältä kasvua löytyy hieman.
Prosessoidun lihan nostaminen syöpää aiheuttavien tuotteiden joukkoon on saanut lihantuottajat ja -teollisuuden varpailleen. Kuva: Kari SalonenElintarvikeyhtiö Atrian liikevaihto kärsi huhti–kesäkuussa muun muassa kehnosta grillauskaudesta. Liikevaihdon lasku johtui osaltaan myös Falbygdens-juustoliiketoiminnan myymisestä Arlalle.
Liikevaihto laski 9,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 337,5 miljoonan liikevaihto on 33,9 miljoonaa euroa pienempi kuin vertailuajankohtana.
Konsernin liikevoitto oli 8,4 miljoonaa euroa, eli 2,5 prosenttia liikevaihdosta. Liikevoittoon sisältyy yhteensä +1,9 miljoonaa euroa kertaluonteisia eriä.
Suomessa Atrian huhti–kesäkuun liikevaihto laski 12,8 miljoonaa euroa. Liikevaihto painui 233,7 miljoonaan euroon, mikä Atrian mukaan johtuu kuluttajakysynnän heikentymisestä.
Liikevoittokaan ei kehittynyt toivotusti. Se jäi 4,7 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden toisella neljänneksellä oli 5,9 miljoonaa.
Voi näkyä tuottajahinnoissa
Atrian mukaan kotimaan voittoa painaa kansainvälisen lihamarkkinan ylitarjonnasta johtuva hintojen lasku. Sianlihantuotanto Euroopassa on edelleen kasvussa. Kiinan kysyntä on kasvanut paikkaamaan Venäjän tuontikieltoa, mutta se ei vielä riitä.
Toimitusjohtaja Juha Gröhnin mukaan yhtiöllä on nyt paine laskea tuottajahintoja, mikäli huono tilanne jatkuu.
"On erittäin vaikea nähdä perusteita tuottajahintojen nostolle."
Gröhn myöntää, että tilanne on vaikea, sillä viileästä kesästä kärsinyt viljasato uhkaa nostaa alkutuotannon kustannuksia.
Venäjällä kasvua
Venäjällä Atrian liikevaihto paikallisessa valuutassa kasvoi 6,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Kasvu johtui toteutetuista hinnankorotuksista. Euroina liikevaihto putosi 4,4 miljoonaa.
Atria myi kesäkuussa venäläisen tytäryhtiönsä 4,5 miljoonalla eurolla. Kauppa näkyy kertaluontoisina erinä tuloksessa. Yhtiö omisti Moskovan lähistöllä sijaitsevan maatilan kiinteistöineen.
Koko ensimmäisellä vuosipuoliskolla tammikuusta kesäkuuhun konsernin liikevaihto laski 6,6 prosenttia 652,1 miljoonaan euroon.
Juttua korjattu 30.7. klo 15.51: Atrian liikevaihto Venäjällä nousi vain paikallisessa valuutassa. Euroiksi muutettuna liikevaihto laski.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
