Uusi osuuskuntalaki: hallitus erottaa toimitusjohtajan
Lausuntokierroksella olevaan osuuskuntalakiin ehdotettiin keskiviikkona muutosta. Sen mukaan toimitusjohtajan erottaminen kuuluisi osuuskunnan hallituksen, ei hallintoneuvoston, tehtäviin.Uudistumassa olevaa osuuskuntalaissa hallintoneuvoston merkitys on suurempi kuin vastaavassa osakeyhtiölaissa lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen oikeusministeriöstä kertoi keskiviikkona Pellervo-Seuran järjestämässä osuuskuntalakia käsittelevässä päivässä Helsingissä.
Keskustelussa pidettiin kuitenkin hallintoneuvoston asemaa liian vahvana esimerkiksi silloin, kun toimitusjohtaja pitäisi nimittää tai varsinkin erottaa.
Itikan hallintoneuvoston tuore puheenjohtaja ja Kaustisen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Seppo Paavola arvioi, että jos hallintoneuvosto päättää toimitusjohtajan erottamisesta, käytännössä siitä päättävät hallintoneuvosto puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, jotka osallistuvat osuuskunnan hallitustyöskentelyyn.
Hän kertoi itse seuranneensa kaksi kertaa, kun toimitusjohtaja on jouduttu vaihtamaan.
Erottamistilanteessa ei aikaa pohdintoihin
Hallintoneuvoston rivijäsenillä ei käytännössä oleva riittävää ja tarvittavaa tietoa toiminnasta eikä hallintoneuvostolle voida kaikkia tietoja kertoakaan, joten heidän on luotettava puheenjohtajiin, Paavola kertoo.
Hänen mielestään erottamispäätöksen pitäisi olla osuuskunnassa hallituksen tehtävä samalla tavalla kuin osakeyhtiöissä.
”Hallitus kantaa myös taloudellista vastuuta päätöksistä ja siellä ollaan varsinaisessa bisneksessä mukana viikoittain, joten toimitusjohtajaa pystytään seuraamaan.”
”Erottaminen on aina hankala päätös ja se pitää pystyä tekemään sulavasti ja nopeasti. Kyseessä on aina kriisitilanne ja siihen hallintoneuvosto on liian hidas. Pitkiin pohdintoihin ei ole aikaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
