Kansallispuvut nousivat taas pinnalle Suomen täyttäessä sata vuotta. Sari Taponen nauttii pukujen monipuolisista valmistusvaiheista. Tässä syntyy paidan reikäommelta melkein satavuotiaalla Singerillä. Kuva: Sanne Katainen
Iloa ja väriä vuosikymmeniksi: ”Kansallispuku on mennyt muodista jo pari sataa vuotta sitten, joten sitä vaaraa ei enää ole”
Perinteikäs Helmi Vuorelma Oy sai uuden elämän konkurssin jälkeen. Rönsyjä karsittiin ja nyt yrityksessä keskitytään kansallispukuihin ja ryijyihin.
Puvuissa on monia yksityiskohtia ja työvaiheita, jotka voivat mietityttää pukuja itse tekeviä ja kunnostavia harrastajia. Vasemmalla Koillismaan ja oikealla Peräpohjolan puku. Kuva: Sanne KatainenOn monta syytä rakastaa kansallispukuja: Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Puvut on tehty käsin tai ainakin mittatilaustyönä. Materiaalit kestävät huolellisella huoltamisella vuosikymmeniä.
”Kansallispuku on mennyt muodista jo pari sataa vuotta sitten, joten sitä vaaraa ei enää ole”, pukuja valmistavan Suomen Perinnetekstiilit Oy:n myyntineuvottelija Jenni Österman nauraa.
Moni kyselee yritykseltä värikkäiden hamekankaiden tilkkuja, mutta niitä ei juuri ole tarjolla.
”Puvun valmistamisesta ei juuri synny hävikkiä, sillä hame laskostetaan suorakaiteen muotoisesta kappaleesta ja kangas kudotaan mittatilaustyönä. Liivin kainalon kohdasta on saatettu kaavoittaa tasku, niin ettei siitäkään mene materiaalia hukkaan”, Österman kertoo.
Yhteistyö kansallispukukeskuksen kanssa on elinehto.
Kansallispukuvalmistaja Sari Taponen polkee vuoden 1921 Singeriä. Sillä syntyy paidan reikäommelta.
”Tässä työssä pääsee jatkamaan edellisten polvien käsityöperinnettä ja tekemään hyvin erilaisia töitä.”
Ompelun ja kudonnan lisäksi kansallispuvun valmistukseen kuuluu pitsinnypläystä, kirjomista, hapsujen solmimista ja monta muuta työvaihetta.
Työmäärä näkyy myös hinnassa. Valmiiden uusien pukujen hinnat liikkuvat tuhansissa euroissa. Kallein yksittäinen osa on usein käsityönä kirjailtu ja nyplätyllä pitsillä koristeltu aikuisen naisen päähine, tykkimyssy.
Ryijy on sisustussijoitus, joka kestää monia vuosikymmeniä. Trendit eivät juuri väreissä näy, vaan ihmiset ajattelevat hankintaa pitkällä aikavälillä ja sovittavat ryijyä muuhun sisustukseen. Kuva: Sanne KatainenMoni tuntee Suomen perinnetekstiilit Helmi Vuorelma Oy:n nimellä. Yritys ajautui satavuotisen historian jälkeen konkurssiin vuonna 2014.
Helmi Vuorelma, omaa sukuaan Kummila, syntyi vuonna 1886 ja aloitti kudonnan opettajaksi valmistuttuaan kansallispukujen valmistamisen 1910-luvulla.
Tuotanto oli huipussaan 1930-luvun lopulla. Enimmillään Vuorelman palveluksessa työskenteli lähes 300 henkilöä. Vuorelma oli määrätietoinen yrittäjä ja naisasianainen. Hän paransi kunnianhimoisesti kansallispukujen arvostusta.
Konkurssin jälkeen yritykselle löytyi ostaja ja toimintatavat uudistettiin ja rönsyjä karsittiin, toimitusjohtaja Tytti Aalto kertoo. Tällä hetkellä yritys työllistää kolme ihmistä ja pukujen osia valmistavia alihankkijoita.
”Nyt keskitymme kansallispukuihin ja ryijyihin sekä niiden tarvikepakkauksiin ja ohjeisiin.”
Monet asiakkaat tekevät kansallispukua itse tai kunnostavat tai muokkaavat vanhaa pukua. Ryijyn tekijät tuntuvat olevan samaa porukkaa, joka käyttää kesäajan pihojen rapsuttamiseen.
”Syksyllä sen huomaa. Kun ulos ei enää pääse, sitten tilataan ryijypakkauksia”, Aalto kertoo.
Tykkimyssyt ovat aikuisen naisen päähine, kuten myös hunnut ja tanut. Kuva: Sanne KatainenKansallispukujen materiaalien sovittelu on tarkkaa hommaa: osaa aikaisemmin käytetyistä kankaista ja muista materiaaleista ei ole enää saatavissa. Yritys tilaa villalangat Italiasta, osa värjätään juuri oikeisiin sävyihin Suomessa.
”Yhteistyö kansallispukukeskuksen kanssa on elinehto. Mietimme heidän kanssaan ratkaisut, jos jokin kangaslaatu on poistunut markkinoilta tai jotain muuta osaa ei enää saa”, Österman kertoo.
Käsitys kansallispuvusta ja sen käyttötarkoituksesta vaihtelee vuosikymmenten mukaan. 1950- ja 60-luvuilla pukuja haluttiin ensisijaisesti juhlavaatteiksi, nyt historiallista todenmukaisuutta mietitään tarkemmin.
”Esimerkiksi valintaa karsta- ja kampavillan välillä voidaan perustella eri syillä. Teollinen kampavilla on kevyempi, viileämpi ja pehmeämpi päällä. Karstavilla on taas se alkuperäinen materiaali, jota on kotitilan lampaiden villasta pystytty käsin työstämään”, Aalto kuvailee.
”Kyllä entisajan ihmiset olisivat varmasti valinneet heitä miellyttävän materiaalin, jos vaihtoehtoja vain olisi ollut tarjolla. Puvut kannattaa tilata ja tehdä käytettäviksi.”
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
