Lähi-itä ja Afrikka ostavat nyt suomalaisaseita
Myydyimmät tuotteet olivat panssariajoneuvoja ja kranaatinheittimiä.
Asevalmistaja Patria esitteli ajoneuvoalustoille asennettuja tornillisia kranaatinheittimiä puolustusvoimien harjoitusalueella Rovajärvellä keskiviikkona 25. toukokuuta 2016. LEHTIKUVA / Kaisa SirenSuomi vei viime vuonna aseita ja sotatuotteita noin 99 miljoonan euron edestä, selviää ajatushautomo SaferGloben vuotuisesta Suomen asevalvontaraportista. Luku on kymmenisen miljoonaa euroa enemmän kuin 2000-luvulla keskimäärin.
Merkittävimmäksi vientialueeksi nousi Lähi-itä. Toista sijaa piti Saharan eteläpuolinen Afrikka Etelä-Afrikkaan myytyjen panssariajoneuvojen vuoksi. Myös Saudi-Arabia oli merkittävä suomalaisaseiden ostaja.
Myydyimmät tuotteet olivat panssariajoneuvoja ja kranaatinheittimiä. Lisäksi Suomesta vietiin muun muassa suojavarusteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
