Ylen blogi: Suomen pikkukuntia ei puolusta kukaan – "Mistä näille maakuntajohtajille oikein maksetaan?"
Pasi Peiposen mukaan hyvä poliitikko ottaa paikkansa julkisessa keskustelussa, ei odota, että se annetaan.
"Kuolevatko kylät jonninjoutaviin aluekehityspalavereihin?" pohtii Pasi Peiponen blogissa. Kuva: Markku VuorikariToimittaja Pasi Peiponen kiittelee Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta (kok.) blogikirjoituksessaan. Hänen mielestään Helsingillä on reteät visiot ja kaikki mahdollisuudet toteuttaa ne.
"Helsinki on ansainnut pormestarinsa. Vapaavuori on antanut kasvot Helsingin kehitykselle. Hän on kokenut ammattipolitiikko, joka on ottanut näkyvän ja aktiivisen roolin Helsingin puolestapuhujana", Peiponen kuvailee.
"Roolia ei ole annettu, Vapaavuori on tajunnut ottaa sen."
Kehä III:n ulkopuolisten vaikuttajien nimeäminen tuottaa Peiposelle vaikeuksia.
"Missä ovat muun Suomen puolustajat? Nimetkää joku Kehä III:n ulkopuolisen Suomen visionääri, oman kotiseutunsa karismaattinen puolestapuhuja, agitaattori joka pitäisi ääntä ja tulta yllä kotiseutunsa kaminassa. Kaupunginjohtaja, maakuntajohtaja?"
"Hiljaisuutta. Koska heitä ei ole."
Peiponen muistuttaa, että Suomessa on yhteensä 18 maakuntaa, myös suunnitellun maakuntauudistuksen jälkeen. Niiden johdossa ovat maakuntavaltuustot, maakuntahallitukset yhdessä maakuntajohtajan kanssa.
"Mistä näille maakuntajohtajille oikein maksetaan – tällä hetkellä ja maakuntauudistuksessa? Oman maakuntansa kehittämisestä jonninjoutavissa aluekehityksen pullakahvipalavereissa, muutamassa puolikosteassa maakuntaseminaarissa?"
"Turha vedota, ettei ole paikkaa päästä näkyvään julkiseen keskusteluun", Peiponen huomauttaa.
"Julkituloon on mediakanavia auki 24/7 h. Omaa harvaa vuoroaan maakuntalehtien palstoille ei tarvitse kärsimättömästi odottaa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
