
Kylmä ja poutainen sää jatkuu viikonlopun ajan
Kylmä ja poutainen sää jatkuu maanantaihin saakka. Tiistaiyönä lounaasta saapuu matalapaine lumisateineen ja samalla pakkanen heikkenee, etelässä lämpötila nousee nollan yläpuolelle.Tänään lauantaina pilvisyys on vaihtelevaa, selkeintä sää on Lapissa. Laajalti on poutaista, lähinnä maan keskivaiheilla voi tulla joitain lumikuuroja. Lämpötila vaihtelee -5 ja -15 asteen välillä, Lapissa pakkanen on selvästi kireämpää.
Sunnuntaina ja loppiaisena on vielä poutaista ja melko kylmää. Sunnuntaina on myös melko aurinkoista, loppiaisena pilvisyys alkaa vähitellen lisääntymään ja kaakkoistuuli voimistua.
Tiistaiyönä lounaasta saapuu matalapaine lumisateineen ja samalla pakkanen heikkenee. Lunta kertyy tiistaina yleisesti 5–10 senttiä ja ajokeli muuttuu laajalti huonoksi, Lapissa lumisateet jäävät vähiin.
Lumisadealueen jälkipuolella maan eteläosassa lämpötila kohoaa nollan yläpuolelle ja lauhaa on myös keskiviikkona ja torstaina. Viikonloppua kohti sää pakastuu, mutta lännestä on jo lähestymässä lauhaa ilmaa.
Antti Jylhä-Ollila
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




