Sikakriisi leikkaa tuotantoaerityisesti Etelä-Pohjanmaalla
Gallup Elintarviketiedon tuoreen markkinaennusteen mukaan sianlihaa tuotetaan tänä vuonna 191,9 miljoonaa kiloa ja kulutetaan 197,4 miljoonaa. Kulutusennuste on ennallaan, mutta tuotantoarviota on leikattu miljoona kiloa maaliskuusta.
Toimitusjohtaja Anne Kallinen Gallup Elintarviketiedosta toteaa, että tuotanto on alentunut eniten Etelä-Pohjanmaalla, missä teuraiden määrät ovat romahtaneet viidenneksen alkuvuonna. Pohjanmaan rannikolla ja Lounais-Suomessa laskua on vain vähän.
Teurastuksissa on tultu suunnilleen koko maan lukujen verran alaspäin, toteaa toimitusjohtaja Veli-Matti Jäppilä HK Agrista.
Jäppilä ja johtaja Matti Perälä Atrialta vakuuttavat, että kotimaista kinkkua riittää tulevana jouluna, mutta tuorekinkkujen osuus juhlapöydissä vähenee.
Kinkkuja on leikattu pakkaseen jo jonkin aikaa ja Perälän mukaan lisää järjestelyjä tarvitaan, jotta joulun kinkkutarpeesta pystytään huolehtimaan.
Perälän mukaan teurastamo on pidetty käynnissä viitenä päivänä kuten tähänkin saakka, mutta perjantaina tehdään muita lyhyempää päivää ja leikkaamosta on vähennetty väkeä.
Tuotannon aleneminen on kääntänyt tuonnin ja viennin suhteet päälaelleen.
Sianlihan tuonti on kasvanut alkuvuonna kolmanneksen ja vastaavasti vienti supistunut saman verran. Viime vuoden viiden miljoonan kilon ylijäämä on vaihtumassa viiden miljoonan kilon alijäämään.
Kallisen mukaan vaje kasvaa, sillä sianlihan kulutus on samaan aikaan kääntynyt nousuun. Kulutus kasvaa kolmatta vuotta peräkkäin 2–3 prosentin vuosivauhtia ja kasvu näyttää jatkuvan.
Jäppilän mukaan kesän kulutusennusteet saattavat olla ylimitoitettuja, sillä viileä sää vähensi grillaamista eikä sään lämpeneminen enää muuta alkukesästä opittuja tapoja. Sama ilmiö on tuttu jäätelökaupassa.
Sianlihan vajetta paikataan tuomalla arvo-osia etupäässä Saksasta ja Tanskasta. Saksasta tulee ulkofilettä ja Tanskasta kinkkua.
Perälä on huolissaan sianlihamarkkinoiden vajoamisesta alijäämäiseksi. Alan pitää tehdä kaikkensa, jotta tuotannon lasku saadaan pysähtymään, eikä Ruotsin kaltainen syöksykierre pääse vallalle.
Kierrettä on vaikea saada pysähtymään, jos tuonti kasvaa merkittäväksi. Kutistuvan kotimaisen tuotannon on vaikea kilpailla kasvavaa tuontia vastaan.
Jäppilä näkee orastavaa nousua investoinneissa, mutta tilanne on kaukana siitä, mitä tarvittaisiin. Tuotannon lasku on mahdollista pysäyttää eikä se vaadi edes mahdottomia.
HK Agrilla on 550 tuottajaa ja riittää, että parikymmentä heistä laajentaa vuosittain.
Peräläkin on toiveikas. Porsaiden määrä on tähän saakka pysynyt ennallaan, vaikka emakkojen määrä on vähentynyt. Tänä vuonna myös porsasmäärä notkahti, mikä johtunee sikatalouden ahdingosta. Tilanne voi palautua, jos tilojen talous elpyy.
Jäppilä uskoo, että ruuan tuottamiseen löytyy tekijöitä, mikä on tärkeää koko maan kannalta irtisanomisten aikoina.
Sianlihan tuottajahinta on noussut kymmenen senttiä tänä vuonna. Tosin myös kulut ovat nousseet ja etenkin rehut kallistuneet.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
