THL: Suomessa 401 uutta koronavirustartuntaa, neljä uutta kuolemantapausta
Koronavirustartunnat ovat olleet Suomessa kasvussa viimeisten kahden viikon aikana.Suomessa on raportoitu 401 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Uusia kuolemantapauksia on neljä. Yhteensä kuolemantapauksia on Suomessa raportoitu nyt 692.
Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 4 979 tartuntaa, mikä on 1 132 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Viimeisen viikon aikana tartuntoja on todettu suunnilleen saman verran kuin edellisellä viikolla.
Koronavirusta on kahden viikon aikana todettu asukaslukuun suhteutettuna eniten Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla, joiden ilmaantuvuusluvut ovat pitkään olleet maan korkeimpia. Seuraavaksi korkeinta ilmaantuvuus on Keski-Suomessa.
Rauhallisin tautitilanne puolestaan on Ahvenanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Yhteensä Suomessa on todettu nyt 46 894 koronavirustartuntaa.
THL kertoo myöhemmin päivällä koronaviruksen vuoksi sairaalassa olevien potilaiden määrän sekä mahdollisista uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista. Lisäksi THL päivittää koronarokotteen saaneiden ihmisten lukumäärän.
Suomessa koronarokotteita on annettu yli 164 000 ihmiselle, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Luku on kasvanut eilisestä noin 5 000 rokotteella. Yli 70-vuotiaista ainakin ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on yli 62 000.
Toisen rokoteannoksen saaneita on Suomessa yhteensä yli 42 000.
Eniten rokoteannoksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.
Selvästi eniten rokoteannoksia on annettu 80 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Tälle ikäryhmälle annettujen annosten määrä on jo melkein 50 000.
Keski-Suomen ilmaantuvuutta ovat ajaneet ylöspäin Jyväskylän suuret tartuntaryppäät. Kaupunki on edelleen epidemian leviämisvaiheessa.
Jyväskylän yläkoululaiset palaavat ensi maanantaina lähiopetukseen viikon etäopetusjakson jälkeen, kaupunki kertoo tiedotteessaan. Tartunnat ovat yläkoululaisten osalta laskussa. Myös nuorisopalveluiden rajoitukset päättyvät, mutta liikuntaharrastukset ovat tauolla vielä ainakin ensi viikon.
Muut suositukset ja rajoitukset jatkuvat Jyväskylässä ennallaan näillä näkymin vähintään helmikuun loppuun.
Tällä viikolla Jyväskylässä on todettu maanantaista perjantaiaamupäivään mennessä 87 uutta koronatartuntaa. Karanteeniin on asetettu tällä viikolla noin 300 ihmistä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin viime viikolla. Silloin karanteeniin asetettiin noin 1 400 ihmistä.
Juttua päivitetty 5.2.2020 kello 15.00.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

