
Tällaisessa säässä viikonloppu vierähtää – hallat ja yöpakkaset paikoin taattuja vieraita
Pohjoisessa saa varautua sateisiin tänään ja sunnuntaina, kun taas maan eteläosassa säästytään niiltä. Lauantai on poutapäivä koko maassa.Perjantaina Suomi on sään osalta jakautunut kahtia. Lapissa aamu on alkanut sateisissa merkeissä ja sama meno jatkuu iltapäivään, päälaella jopa yöhön asti.
Etelä- ja Keski-Lapista suurin osa sateesta tulee vetenä, Pohjois-Lapissa lumen ja rännän sekamuotona, minkä takia ajokeli voi olla huono. Vuorokauden aikana Pohjois-Lapissa voi lunta tulla jopa reilut 10 senttiä.
Etelämpänä sen sijaan päivä on poutainen ja pilvisyys vaihtelee päivän. Lämpötila vaihtelee 6-12 asteen välillä, Lapissa 0-7 asteen välillä.
Lauantaiyö on kylmä koko maassa. Lämpötilat painuvat Lapissa ja Pohjanmaalla pakkaselle ja muuallakin alle viiden asteen. Hallaa esiintyy etelää myöten.
Yön aikana enimmät sateet väistyvät itään ja päivästä tuleekin poutapäivä melko lailla koko maassa. Ainoastaan maan lounaisosassa on mahdollisuus pienille sadekuuroille. Lämpötila on 8-14 astetta, maan pohjoisosassa 1-8 astetta. Lämpimintä on lounaassa.
Sunnuntaiyönä lämmin säärintama tuo vesisateita maan länsiosaan, minkä johdosta yö on selvästi lämpimämpi kuin edellinen, noin 5-8 astetta. Idässä ja pohjoisessa on viileämpää. Yöpakkasia on Lapin lisäksi Kainuussa ja hallaa aina Etelä-Karjalaa myöten.
Päivän edetessä sadealue liikkuu kohti pohjoista ja tiputtaa suurimmat sateensa maan keskivaiheille sekä Etelä-Lappiin, missä sade tulee räntänä ja lumena. Sadealueen eteläpuolelle virtaa lämmintä ilmaa ja tämän vuoksi lämpötila on päivällä 8-14 astetta maan etelä- ja keskiosissa, Lapissa jäädään 2-4 asteeseen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


