Kustannusmoguli on tavannut kaikki Suomen presidentit

Kouluissa voitaisiin jakaa

pinssejä niille,

jotka ovat lukeneet riittävästi kirjoja.

Ainoa

kustannustoimittajalta

vaadittava

ominaisuus on nenä,

joka

haistaa tekstin

ainutlaatuisuuden.

Kirjankustantamo Otavan tilat Helsingin Uudenmaankadulla huokuvat historiaa. Seinillä on suvun päämiesten kuvia ja sisustusta hallitsee tumma puu. Graniittinen jugendlinna on toiminut rakentamisvuodesta 1909 Otavan päämajana.

Professori Heikki A. Reenpää, 92, kulkee käytävillä kuin kotonaan. Hän työskenteli Otavassa yli puoli vuosisataa, mistä valtaosan perheyhtiön johdossa.

Reenpäälle kuuluu erityinen kiitos kirjallisuuden uudistamisesta ja suhtautumisesta avoimesti nuoriin kykyihin. Hänen aikanaan moni modernistinen kirjailija pääsi Otavan siipien suojaan.

Reenpää on tallannut Uudenmaankatua lapsesta asti. Hän muistelee useaan otteeseen Helsingin pommituksia. Ensimmäisen niistä sattui marraskuussa 1939, jolloin Otavan konttori evakuoitiin. Silloin 17-vuotias Reenpää joutui ensimmäisen kerran perheyrityksen puikkoihin kahden viikon ajaksi.

Seuraavina vuosina sodat tempaisivat nuorukaisen mukaansa. Kun sotiminen viimein loppui, keskittyi Reenpää intohimoonsa eli kustantamiseen.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Heikki A. Reenpää on tavannut kaikki Suomen presidentit. Relanderin tosin vasta presidenttikauden päätyttyä. Ståhlbergin Reenpää tunsi erityisen hyvin ja Ryti oli perheenjäsen.

Reenpää toimi myös Mannerheimin autokuskina, mutta se kuulemma ”on jo vanha juttu”.

Otavaa on johdettu saman periaatteen mukaisesti vuodesta 1915. Siihen kuuluu keskeisesti ymmärrys siitä, että kustantamon tehtävä on lisätä kansan hyvinvointia.

Ylevien periaatteiden mukaisesti Reenpää kantaa huolta kansan lukuinnosta.

Reenpään mielestä kirjastolaitos on kehittynyt hyvään suuntaan ja tarjontaa on monipuolisesti, mutta silti vielä jonkinlainen kädenojennus käyttäjäkuntaa kohti tarvittaisiin. Kenties yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä voitaisiin lisätä entisestään.

Reenpää on mielissään, että tietotekniikka on valjastettu kirjastojen käyttöön. Lainaus onnistuu myös sähköisesti.

Samaan aikaan tekniikka kuitenkin tekee karhunpalveluksen nuorille. Lukuinto on uutisten mukaan laskenut ja todennäköinen syy sille on kännykän kasvaminen kiinni käteen.

Lasten lukuintoa Reenpää herättelisi jonkinlaisilla kannustimilla.

”Kouluissa voitaisiin jakaa pinssejä niille, jotka ovat lukeneet riittävästi kirjoja. Hopeisen pinssin saisi kymmenestä kirjasta ja kultaisen 25:stä. Pinssin haltijat voisivat saada kirjastoissa erikoiskohtelun. Nuoret voisivat myös toimia kirjastoissa yhteistoimintahenkilöinä”, Reenpää ideoi.

Hänen mielestään kouluissa pitäisi kannustaa lukemaan uutta kirjallisuutta, eikä vain vanhoja klassikoita, vaikka nekin ovat tärkeitä.

Valtiovallan tulisi ymmärtää kunnollisten koulukirjastojen merkitys. Viime vuosina pieniä kirjastoja on harmillisesti lakkautettu.

Reenpää arvelee, että kustantajat ja kirjailijat tulevat mieluusti vastaan koulukirjastojen aineiston järjestämisessä.

Hän uskoo vakaasti, että painettu sana säilyy arvossaan. Moni arvostaa kirjaa esineenä, kansitaidetta, sivujen kahinaa ja paperin tuntua.

Reenpään toivoo, että kirjojen hinnat pysyvät maltillisina, jotta ihmisillä on mahdollisuus ostaa niitä.

Reenpää arvelee, että kirjailijoiden on nykyään entistä helpompaa markkinoida teoksiaan. Vaihtoehtoisia kanavia on paljon. Toisaalta massasta erottuminen voi olla vaikeaa.

”Kirjailijalta vaaditaan kykyä ymmärtää, miten kirja herättää mielenkiintoa. Usein tarvitaan joku inhimillistävä piirre, joka herättää uteliaisuutta.”

Otavalla on vakiintunut arvio, jonka mukaan vain prosentti tekstejään lähettävistä saa kustannussopimuksen.

Kustantamossa toimii aimo joukko asiantuntijoita, jotka etsivät helmiä valtavan tekstitarjonnan tulvasta.

Reenpää kertoo, että alansa ammattilaiset pystyvät todella nopeasti arvioimaan, onko kirjalla mahdollisuuksia menestyä.

”Ainoa kustannustoimittajalta vaadittava ominaisuus on nenä, joka haistaa tekstin ainutlaatuisuuden.”

Reenpää iloitsee myös suomalaisten koulutustason noususta. Yhä useampi pystyy kirjoittamaan hyvää suomea.

Reenpäälle on kertynyt vaikuttava kokoelma kirjallisuutta. Vuonna 2004 hän lahjoitti 20 000 nidettä kansalliskirjastolle. Lahjoitus piti sisällään muun muassa täydelliset kokoelmat Veijo Meren, Lassi Nummen ja Hannu Salaman tuotannosta.

Salama on merkittävä kirjailija Otavan historiassa, sillä juuri Otava julkaisi vuonna 1964 kohua herättäneen teoksen Juhannustanssit. Sen sisältämä pilasaarna poiki syytteen jumalanpilkasta.

Oikeudessa Salaman rinnalla istui Otavan toimitusjohtaja Kari Reenpää. Todellisuudessa hänellä ei ollut osaa eikä arpaa Juhannustanssien julkaisemiseen. Yhteistyöstä Salaman kanssa oli vastannut veljenpoika Heikki A. Reenpää.

Pian Otava ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, jolloin nuorempi polvi sekä Kari Reenpään veljet katsoivat, että Heikki A:n oli aika astua yrityksen johtoon. Päätöksen seurauksena Kari Reenpää riisti henkensä vuonna 1968.

Tragediasta kerrotaan avoimesti vastikään julkaistussa sukusaagassa Hengen paloa & painettua sanaa.

Pääpainon Juhani Salokanteleen mukaansatempaavassa teoksessa saa kuitenkin Reenpään suvun karjalainen, yritteliäs ja iloinen henki.

Seitsemän polven ajan Reenpäät ovat puhaltaneet yhteen hiileen. Siinä on Otavan menestyksen salaisuus.

Katja Lamminen

Juhani Salokannel:

Hengen paloa & painettua sanaa.

Renqvist-Reenpäät kustantajina

1815–2015. 344 sivua. Otava.

Avaa artikkelin PDF