Seniorikylä houkuttelee hyväkuntoisia eläkeläisiä
Rinteeseen on kaavoitettu 28 tonttia. Talo rakennetaan vasta kun asukas on ostanut osakkeen ja valmistalon. Jaana Kankaanpaa Kuva: Viestilehtien arkistoLOHJA
Länsirinteeseen rakennetuissa punaisissa omakotitaloissa asuu kaupungista muuttaneita eläkeläisiä ja vapaa-ajan asukkaita.
Idea seniorikylän perustamiseen kypsyi yrittäjäpariskunta Ulla ja Seppo Syvähuokon ajatuksissa.
Pariskunta osti 90-luvun puolivälissä Karjalohjalta autiotilan, johon kuului vanhoja rakennuksia, kanala, navetta, metsää ja huonokuntoisia peltoja.
”Avasimme ensin majoitus- ja kokouspalveluja tarjoavan Laiskanlinnan vuonna 1997”, Seppo Syvähuoko kertoo.
Kymmenen vuotta myöhemmin syntyi Asunto Oy Mummonmökit. Viiden hehtaarin rinnealueelle kaavoitettiin 28 omakotitalon paikkaa senioreille.
Tavoitteena oli tasokas mummonmökkikylä.
”Olimme Suomessa ensimmäisiä yrittäjiä, jotka lähtivät suunnittelemaan nimenomaan hyväkuntoisille senioreille suunnattua asuinaluetta maaseudulle”, Seppo Syvähuoko sanoo.
”Kohderyhmän rajasimme 55–75-
vuotiaisiin eläkettä suunnitteleviin ja eläkeläisiin.”
Karjalohjan kunnan kanssa tarvittiin tiukkoja neuvotteluja. Päättäjät epäilivät, että kuntaan muuttaisi huonokuntoisia ja runsaasti palveluja tarvitsevia vanhuksia.
Syvähuoko arvioi kunnalle kertyneen tähän mennessä tuloja noin 80 000 euroa. ”Ne koostuvat liittymämaksuista eli vesi- ja viemäröintimaksuista sekä rakennuslupamaksuista.”
”Lisäksi kunta saanut uusia veronmaksajia, kun monet asukkaista ovat muuttaneet tänne vakituisesti.”
”Tämä on myös tasa-arvokysymys. Ei kaikkea maaseutuasumista tule suunnitella ja tarjota vain lapsiperheille.”
Lohjan kunta tarjoaa kaavoituksen, kunnallistekniikan, katuvalaistuksen ja päätiestön hoidon. Vakituisia asukkaita on kymmenessä ja vapaa-ajan asukkaita kuudessa talossa.
”Ajattelu menee sitä rataa, että jos 57–58-vuotiaana ostaa talon, on vielä paljon hyvää aikaa edessä. Siinä iässä ei enää tarvitse päiväkotia, koulua tai nuorisopalveluja.”
Yksikerroksisen omakotitalon pinta-ala on 73–88 neliötä.
”Ensin asukas ostaa osakkeen Asunto Oy Mummonmökeistä ja tilaa valmistalon talotehtaalta Salosta. Monet muuttavat kaupungeista kuten Helsingistä, Oulusta tai Porvoosta.”
Osakkeen ja talon kokonaishinta on 193 000–221 000 euroa.
Alueeseen kuuluu kaksi tekolampea, uima-allas, kuntoilu- ja pelikenttä, venevalkama, nuotio- ja grillipaikka, valaistut luontopolut, kasvimaa, huvimaja ja torialue.
Kunnan- ja pankinjohtajia eri puolilta Suomea käy haastattelemassa yrittäjiä. Monessa maaseutukunnassa mietitään ikäihmisten uusia asuinratkaisuja.
Helinä, 67, ja Martti Niemenpalo, 65, muuttivat korkeatasoisesti sisustettuun mummonmökkiinsä viime juhannuksena. Pariskunta etsi maaseudulta valmista taloa, jossa olisi toimiva konsepti.
Senioritalojen tarjonta oli minimaalista.
”Suunnittelimme muuttoa eläkepäiviksi pienempään asuntoon. Varasimme talon kaksi vuotta sitten ja muutimme, kun jäin eläkkeelle”, Martti Niemenpalo kertoo.
Asuntoon kuuluvat takka, sauna, modernit varustelut sekä lämpöpumppu. Helsingin Etu-Töölön, Espoon Tapiolan, Puolarmetsän ja Kirkkonummen jälkeen maaseudun rauhaa ja asumisen helppoutta arvostaa.
”Kun jää eläkkeelle, ei halua enää kahta huushollia eli omakotitaloa ja kesämökkiä”, Helinä Niemenpalo sanoo.
”Lohjan seudulla luonto on aivan upea. Keltavuokot kukkivat tammimetsässä ja maa on kalkkipitoista. Lähellä on myös Päiväkummun kylpylä.”
Lohjan keskustaan matkaa tulee 25 kilometriä ja Saloon 40 kilometriä. Kauppa, apteekki, terveyskeskus ja kirjasto sijaitsevat puolentoista kilometrin päästä.
”Maitoa voi hakea Salesta, mutta muuten vaatii melkein auton, että pääsee suurempiin kauppoihin. Olemme myös auttaneet autotonta naapuria ja vieneet häntä kaupoille.”
Yhteisöllisyys on lämminhenkistä ja toiminnallista. Asukkailla on pikkujouluja, karaoke-iltoja ja virkistysmatkoja. Joskus tuttavat ihmettelevät muuttoa Karjalohjalle, Martti Niemenpalo kertoo.
”Me vastaamme, että lyhyempi matka täällä on postilaatikolle kuin ennen. Kun on eläkkeellä, ei tarvitse pohtia työmatkojakaan ja naapurit on lähellä.”
PIRJA PELTOMÄKI
Lisätietoja: www.laiskanlinna.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
