Päivän sää: Korkeapaine pitää Suomea otteessaan lähivuorokausina
Sää on poutaista, ja korkeapaineen vahvistuessa Suomen ylle pilvisyyskin vähenee. Päivät ovat aurinkoisia ja yöt kylmiä.Korkeapaineen keskus liikkuu lähipäivinä Pohjois-Ruotsista kaakkoon ja asettuu viikonlopuksi suoraan Suomen ylle. Korkeapaineen vaikutuksesta tuulet heikkenevät ja pilvisyys vähenee. Öisin lämpötila laskee koko maassa reilusti pakkasen puolelle, Lapissa voidaan päästä paikoin jopa 20 pakkasasteeseen. Päivisin maan etelä- ja keskiosassa ollaan nollan ja muutaman plusasteen välillä, Lapissa on pikkupakkasta.
Säätilaan voidaan odottaa käännettä aikaisintaan ensi viikolla korkeapaineen keskuksen väistyttyä itään. Ennusteessa on kuitenkin vielä paljon hajontaa ja epävarmuutta, joten korkeapainevoittoinen sää saattaa jatkua pidempäänkin.
Tilastollisesti lokakuun alkupuolisko oli huomattavan sateinen; runsaita sadekertymiä on siunaantunut etenkin maan itäosaan sekä Pohjois-Pohjanmaalle. Hailuodon Keskikylän mittausasemalla on mitattu alkukuussa 128,8 millimetriä vettä, mikä riittää jo tässä vaiheessa päihittämään kyseisen aseman koko lokakuun ennätyksen vuodelta 1983 (117,3 mm). Kuluvalla viikolla sateet ovat olleet kuitenkin vähissä, ja loppuviikko näyttää entistäkin vähäsateisemmalta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




