Kokoomuksen Kopra toivoo, että merimetsot tuhoaisivat helsinkiläisen puiston: "Cityvihreät eivät oikein tajua asiaa"
Merimetsot ovat asettumassa vähitellen myös Helsingin seudulle
”Meillä Etelä-Karjalassa tehdä eroa siitä, onko joku maalainen vai kaupunkilainen. Hesalaisten näkökulmasta me olemme varmaan kaikki maalaisia, mutta keskenään me emme murehdi asiaa. Itse en halua antaa pääkaupunkiseutua ja muuta maata vastakkain”, kansanedustaja Jukka Kopra sanoo.Maakuntien ääni on jäänyt liian matalaksi yhteiskunnallisessa keskustelussa, myöntää kansanedustaja Jukka Kopra (kok.). Hän mainitsee esimerkkinä valtion ympäristövirastosuunnitelman.
”Päätösasioita pitää saada maakuntiin, eikä pidä keskittää kaikkea mammuttivirastoon. Alueilla on paras tietämys siitä, mikä on parasta alueelle ja sen ympäristölle.”
Kopra miettii, milloin maakuntien huolet otetaan tosissaan pääkaupunkiseudulla.
”Kun jotkut asiat ovat kaukana pääkaupunkiseudun kuplasta, niitä ei tahdota ymmärtää”, hän toteaa.
Esimerkkinä hän mainitsee taannoiset Venäjän metsäpalojen savuhaitat Kaakkois-Suomessa, jotka eivät ensin kiinnostaneet juuri ketään. Mutta kun savu levisi Kehä III:n sisäpuolelle, nousi iso haloo, hän kertoo.
Toinen esimerkki koskee lajien suojelua. Merimetsojen tai valkoposkihanhien kasvaville kannoille pitäisi tehdä jotain.
”Tarvitaan ihmistä harventamaan kantaa.”
Merimetsot ovat asettumassa vähitellen myös Helsingin seudulle. Hänen mielestä on vain hyvä, että jos merimetsot valtaavat jonkin helsinkiläisen puiston tai saaren, ja tuhoavat sen.
”Merimetsot elävät vielä niin kaukana Helsingistä, eivätkä cityvihreät oikea tajua koko asiaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
