Ruotsalaistutkimus epäilee maitoa
Liiallinen maidon juonti lisää riskiä kuolla ja naisilla myös riskiä saada luunmurtumia, Uppsalan yliopiston tutkijat epäilevät.
Tutkijat tosin huomauttavat itsekin, ettei asiassa pidä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Elintapoja ja sairastuvuutta seuranneessa tutkimuksessa havaittu yhteys ei vielä kerro, johtuvatko terveysongelmat juuri maidosta vai sittenkin jostain muusta.
Joka tapauksessa kyse ei ole tällä kertaa maidon rasvasta, vaan maidon sokereista eli laktoosista. Tutkijat pitävät mahdollisena, että se pilkkoutuu galaktoosiksi, joka eläinkokeissa on yhdistetty ennenaikaiseen vanhenemiseen.
Uppsalan tutkimuksen seurannassa oli 61 000 naista ja 45 000 miestä, kaikki keski-ikäisiä tai vanhempia. Aineisto kerättiin 1980- ja 1990-luvuilla. Paljoksi maidon juonniksi laskettiin kolme lasillista päivässä tai enemmän.
”Tutkimuksemme kyseenalaistaa voimakkaasti uskomuksen, että on terveellistä juoda paljon maitoa”, professori Karl Michaelsson sanoo Uppsala Nya Tidning -sanomalehdelle.
”Tarvitaan kuitenkin paljon lisätutkimusta, ennen kuin on perusteita muuttaa ravintosuosituksia.”
Luotettavimmat tulokset saataisiin professorin mukaan tutkimuksella, jossa koehenkilöille juotetaan tietyn ajan runsaasti maitoa, ja samoille henkilöille tietyn ajan vähän maitoa.
”Silloin voisimme tutkia, onko veren tulehdus- ja hapettavissa aineissa eroa.”
Nykysuositusten mukaan maitoa kannattaa juoda etenkin sen kalsiumin takia.
Kalsium on välttämätöntä vahvoille luille.
Uppsalan tutkimus on julkaistu lääketieteen tutkimusjulkaisussa British Medical Journal.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
