
Sää jatkuu viikonlopun yli lauhana koko maassa ja sadettakin tulee ajoittain
Lauha ja kostea eteläinen ilmavirtaus jatkuu lähipäivien aikana. Sadealueita liikkuu Suomen yli ja sateet tulevat niin vetenä, räntänä kuin lumena.Lauantai ei ala kovin sateisissa merkeissä. Lapissa liikkuu lumikuuroja, mutta muuten suuressa osassa maata on perjantain ja yöllisten sateiden jälkeen poutaa. Lännessä voi jopa aurinko päästä näyttäytymään. Muuten lähipäivät ovat pilvisiä ja ajoittain voi olla sumuakin.
Lauantai-iltapäivän aikana Baltian suunnalta on saapumassa matalapaine, jonka vesi- ja lumisadealue leviää eteläiseen osaan maata iltaan mennessä. Sunnuntain vastaisen yön aikana sadealue liikkuu nopeasti koilliseen ja poistuu sunnuntaiaamun aikana Suomen yltä. Keskiosassa maata sade tulee suureksi osaksi lumena ja sitä voi paikoin kertyä jopa kymmenisen senttiä.
Sunnuntain aikana Suomen yli liikkuu kuurottainen sadealue. Kuuroja tulee länsipainotteisesti ja sateen olomuoto vaihtelee vedestä räntään ja lumeen. Lapissa sunnuntain lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin, muuten lämpötilat ovat 1–3 astetta nollan yläpuolella.
Maanantaina säätyyppi pysyy samanlaisena. Eteläinen ilmavirtaus tuo uuden matalapaineen vesi- ja lumisateineen maan etelä- ja keskiosaan ja liikuttaa sitä tällä kertaa hitaasti kohti pohjoista. Tämän sadealueen osalta ennuste on vielä epävarma.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





