Petopolitiikka vaatii muutoksen
Suomen tiukassa EU-ohjauksessa toteutettava suurpetopolitiikka on ajautunut vakavalle törmäyskurssille petojen vaikutusalueella elävien ihmisten kanssa.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan susialueilla kapinoidaan ihmisen normaalin elintilan kapenemisesta. Pohjanmaalla ja Savossa on tullut ilmi laittomia susijahteja – niissä oikeus on otettu omiin käsiin, kun yhteiskunta ei ole kyennyt apuaan tarjoamaan.
Lakien ja asetusten pitäisi pystyä vastaamaan niiden säätelyn kohteena olevien kansalaisten oikeuskäsitystä. Petopolitiikassa tämä yhteensopivuus on nyt huomattavan kaukana. Ristiriidan seurauksista on saatu viime viikkoina lukea useita uutisia.
Tuottajajärjestö MTK otti torstaina kantaa petokantojen säätelyyn. Järjestön mielestä suurpetokannan harventamiseen tarvitaan Suomessa riittävän suuri lupakiintiö.
Lisäksi paikallisviranomaisille on annettava mahdollisuus reagoida nopeasti, kun pedot aiheuttavat vaaraa ihmisille ja elinkeinonharjoittamiselle.
Järjestön mukaan kannansäätelyn ensisijainen tavoite pitää olla alueella asuvien ihmisten oikeuksien turvaaminen. Petoeläinkantoja on aina voitava säädellä luvallisen metsästyksen keinoin, MTK toteaa.
Järjestön kannanotto osoittaa tilanteen poikkeuksellisuuden. MTK valvoo päätehtävänään maaseudun elinkeinojen asemaa, ei suurpetojen määrää. Toki petovahingot koskevat useita sen jäsentiloja.
Tämänhetkisessä petokeskustelussa suurin huoli liittyykin kansallisen yhteisymmärryksen katoamiseen. Suomi on pieni maa, mutta siihen tuntuu mahtuvan kaksi eri maailmaa.
Jos kaupungistuva yhteiskunta ei ymmärrä maaseudulla asuvien huolta petokantojen kasvusta, heijastuu sama eriseuraisuus todennäköisesti moneen muuhunkin asiaan. Vastakkainasettelun Suomessa olisi vaikea tehdä toimivia päätöksiä sen paremmin kaupunkien kuin maaseudunkaan parhaaksi.
Toimimattoman petopolitiikan ongelmia kärjistää se, että yhteiskunta on purkanut systemaattisesti olemassaolon merkkejään maaseutu-Suomesta. Posti ja poliisi ovat lähteneet ja terveyspalvelut joudutaan hakemaan kaupungista. Veronsa yhteiskunta sentään kerää ja lakinsa asettaa.
Suurpedot ovat arvokas osa Suomen luontoa. Nykyisin niiden kannat ovat kuitenkin liian suuret. Petojen ihmisarkuus on vähentynyt niin, että osa niistä on laajentanut reviirinsä jopa ihmisasutuksen keskelle.
Se, että luvat häirikköpetojen poistamiseen ovat tiukassa, turhauttaa petoalueiden asukkaita. Koetaan, että yhteiskunta on vetäytynyt kauas, eikä välitä maaseudulla asuvien huolista.
Tuskin kukaan uskoo, että rikollinen luonne ajaisi Pohjanmaalla liki parikymmentä miestä pahimmillaan törkeäksi metsästysrikokseksi luokiteltavaan susijahtiin. Syyt ovat syvemmällä, mutta niiden ymmärtäminen tuntuu nyt rajoittuvan lähinnä petoalueille.
Laissa rikokseksi tuomittu teko on rikos. Sellaiseen ei pidä kenenkään ryhtyä. Yhteiskunta ei toimi, jos itse kukin venyttää lain kirjainta omien tarpeidensa mukaan.
Petoalueiden tapahtumien pitäisi viimeistään nyt herättää asiasta vastaavat päättäjät. Vastuu petopolitiikasta kuuluu maan hallitukselle. Sen on pikaisesti etsittävä keinot politiikan uskottavuuden palauttamiseen.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) ryhtyikin toimeen heti perjantaina. Ministeriö aloittaa maaliskuussa suurpetopolitiikan arvioinnin. Lisäksi Koskinen aikoo rauhoittaa akuuttia tilannetta viidellä, erityisesti pihasusiin kohdennetulla kaatoluvalla.
Suomi ja Ruotsi aikovat EU-tasolla etsiä yhdessä ratkaisua, joka huomioi nykyistä paremmin paikalliset tarpeet petokantojen säätelyssä. Ymmärrystä täytyy löytyä myös Brysselistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
