Jussi Halla-aho valmis porvarihallitukseen, mutta kiistää neuvottelut kulisseissa – Keskustalaisille uusi takinkääntö olisi kohtalokasta: "Puolue olisi riekaleina"
Perussuomalaisten puheenjohtaja löytää yhdistäviä tekijöitä sekä kokoomuksen että keskustan kanssa.
Jussi Halla-aho arvioi, että Marinin hallitus voisi hoitaa vähemmistöhallituksena korona-ajan yli, mutta punavihreiden hankkeiden eteenpäinvieminen tyssäisi. Kuva: Jaana KankaanpääJos Sanna Marinin (sd) hallitus kaatuisi, Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei näe mahdottomana ajatusta yhdistää voimat kolmen oikeistopuolueen kesken.
"Ei se varmaan pois suljettua ole. Perussuomalaiset haluavat tehdä Suomen eteen töitä ja ovat kiinnostuneet hallitusyhteistyöstä."
Ongelmallisimpana Halla-aho näkee keskustan tilanteen.
"Kaksi vuotta kestänyt siltojen polttaminen on tehnyt juopia, joita ei hetkessä korjata. Monille keskustalaisille oli jo vaikeaa lähteä tukemaan punavihreää politiikkaa. Jos uusi takinkääntö tapahtuisi, puolue olisi riekaleina."
"Moni keskustalainen näkisi varmasti keskustan mielellään samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa. Meillä on yhteisiä huolia ja maailmankatsomusta."
Kokoomuksenkin kanssa Halla-aho näkee yhteisiä nimittäjiä, vaikka oppositiossa puolueilla on ollut omat linjansa.
"Kokoomus on enemmän suuntautunut eurofederalismiin, mutta kyllä heidänkin kanssaan on yhteisiä nimittäjiä. Kokoomuksella on melko kunnianhimoisia ympäristötavoitteista, joista syntyisi neuvoteltavaa."
Kun Jussi Halla-aholta kysyy joko hallitustunnustelut ovat kulisseissa keskustan ja kokoomuksen kanssa käynneissä, puheenjohtaja naurahtaa:
"Jos olisivat, en kertoisi sinulle. Kysymys on siinä mielessä turha. Tottakai kysyä saa."
Uskooko pääoppositiopuolueen puheenjohtaja siis Marinin hallituksen selviävän vielä huomiseen?
"Kaikenlaiset ennusteet saattavat vanhentua hetkessä, mutta yleisen elämänkokemuksen puolesta sanoisin, etten pidä sitä todennäköisenä, että hallitus nyt tänä iltana kaatuisi."
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho näkee puoliväliriihen tilanteen ensisijaisesti näytelmänä.
"En pysty kärpäsenä katossa seuraamaan, mutta tällä hetkellä panisin rahani likoon sen puolesta, että kyseessä on suuri teatteri. Tässä pyritään hakemaan sopua ja kompromissia, jonka kanssa kaikki osapuolet pystyvät elämään."
"En usko, että keskusta on hallituksesta mihinkään lähdössä. Kaikki rationaaliset näkökulmat puhuisivat sen puolesta."
Halla-aho järkeilee, ettei keskusta halua missään nimessä kontolleen vastuuta uusien vaalien uhasta.
"Keskustalaisilla ei ole varaa ottaa kantaakseen syyllisyyttä hallituksen hajoamisesta tässä tilanteessa. Eikä heillä ole halua kantaa vastuuta uusista vaaleista. Toisaalta, jos keskusta jatkaa punavihreän hallituksen tukipuolueena, sille käy joka tapauksessa huonosti seuraavissa eduskuntavaaleissa."
"Yllätyksiä maailmassa tapahtuu, mutta siitä on tosiaan vierähtänyt jokunen aika, että Suomessa on ennenaikaisia vaaleja pidetty."
Halla-aho uskoo, että Marin voisi jatkaa vähemmistöhallituksensa kanssa, vaikka keskusta lähtisikin hallituksesta.
"Vähemmistöhallitus toki voisi tulla kyseeseen. Marin tosiaan on sanonut, että koronakriisin hoitaminen eduskunnassa olisi vähemmistöhallitukselle mahdotonta, mikä on kukkupuhetta. Koronakriisiä on tässä vuosi hoidettu varsin suuressa poliittisessa yhteisymmärryksessä enkä näe syytä miksi se ei jatkuisi."
Kunnianhimoisille ympäristöhankkeille Marin saisi kuitenkin heittää hyvästit.
"Ehkä enemmän on kyse juuri niistä punavihreistä hankkeista, joiden edistäminen muuttuisi vaikeaksi ilman enemmistöä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
