MT Live: Stubbista tulee uuden sukupolven presidentti – ”Uskon, että meille journalisteille löytyy kyllä myös kirjoitettavaa”
MT Liven vaalistudiossa vierailleet Pekka Ervasti ja Taru Tujunen arvioivat myös, mitä väistyvä presidentti Sauli Niinistö tekee seuraavaksi.
MT Liven vaalistudiossa vierailivat Taru Tujunen ja Pekka Ervasti. Heitä haastatteli MT:n uutispäällikkö Niklas Holmberg. Kuva: Jaana KankaanpääMT:n vaalistudiossa sunnuntaina vierailleet Ellun Kanat -viestintätoimiston toimitusjohtaja Taru Tujunen ja politiikan toimittaja Pekka Ervasti pitivät ennakkoäänten jälkeistä tilannetta odotettuna.
Alexander Stubbista tulee uuden ajan presidentti, studiovieraat ennustivat.
”Ehkä hän on poliitikkona ollut Suomessa sellainen, joka on uskaltanut olla ulkopolitiikassa edelläkävijänä”, Tujunen sanoi.
”Luulen, että häneltä voi odottaa sitä myös jatkossa. Hän on peloton ja ennakkoluuloton ja luulen että hän uskaltaa nostaa sellaisiakin kissoja pöydälle, joita jotkut muut nostaisivat hitaammin.”
Ervastin mukaan hänen kaltaistensakin vanhojen jäärien on ymmärrettävä, että politiikan sukupolvi vaihtuu nyt.
”Stubb istuu hyvin tähän Nato-Suomeen kyllä. Hän on hyvin kielitaitoinen, sillä on merkitystä. Pienen maan presidentti ei jää tuppisuuksi tuolla maailmalla”, hän sanoi.
”Stubbin impulsiivisuuden tuntien uskon, että meille journalisteille löytyy kyllä myös kirjoitettavaa.”
Itse vaalituloksen lisäksi jännitettävää löytyy myös äänten jakautumisesta.
”Minua kiinnostaa tosi paljon se, miten äänet ovat maakunnissa jakautuneet, ihan riippumatta siitä kumpi voittaa”, Ervasti kertoi.
”Miten Jussi Halla-ahoa äänestäneet maakunnat ja Olli Rehniä kannattaneet maakunnat ja esimerkiksi demarit ovat toimineet?”
Joka tapauksessa vaalien väliset kaksi viikkoa ovat olleet melko rauhalliset ja tasaiset.
”Näissä vaaleissa ei vaikuttanut olevan mitään sellaista merkityksellistä kohtaa, josta voisi sanoa, että vaali ratkesi siinä kohtaa”, Tujunen arvioi.
Viimeisillä viikoilla keskustelussa ehdokkaiden välillä on tullut eroa lähinnä Pekka Haaviston nostaessa keskusteluun ydinaseet.
”Jos katsotaan eteenpäin niin uskon, että tuleva presidentti löytää tämän kysymyksen edestään. Eduskunnassa kun tämä asia tulee eteen, ja ydinenergialaki kun avataan joka tapauksessa, niin tämä asia kupli vielä”, Ervasti ennustaa.
Sen sijaan presidentinvaaleissa ydinasekeskustelullakaan tuskin oli merkittävää vaikutusta.
”Ehkä se oli enemmänkin sellaista oman ydinakannattajakunnan aktivointia”, Tujunen arvioi.
Vaalin kierrosten välissä keskusteluun nousi todella vahvasti myös maaseutu, joka ensimmäisellä kierroksella loisti keskusteluissa poissaolollaan.
”Oli hienoa nähdä, että pöndellä oli näin paljon ystäviä”, Ervasti totesi vitsillään.
Hän huomauttaa, miten viime viikkoina puhuttiin esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen pelastuspaketista.
”Minulla ei tarvitse olla hirveästi ennustajanlahjoja kun arvioin, että siitä ei enää nyt kuulla”, Ervasti arvioi.
Tujunen kuitenkin muistutti, että maaseudusta puhumisellakin todennäköisesti oli vaikutusta äänestäjiin.
”Ei niin tehtäisi, jos ei sillä olisi merkitystä”, Tujunen sanoi.
Esimerkiksi taktisesta äänestämisestä ja eri ehdokkaita vastaan äänestämisestä on näissä vaaleissa puhuttu paljon, mutta annetut äänet lasketaan yhtä lailla, Tujunen muistuttaa.
Korkeaa kansansuosiota nauttineen Sauli Niinistön väistyminen presidentin tehtävästä voi johtaa myös presidentin aseman uudelleenpohtimiseen.
”Kyllähän presidentin asema tulee harkintaan. Uusi presidentti löytää sen edestään”, Ervasti ennusti.
"Presidentin asemaa ainakin suhteessa eduskuntaan ja Natoon tullaan käymään läpi, ja jotain säädöksiä siitä todennäköisesti on edessä.”
Tujusen mukaan poliittinen keskustelu presidentin asemasta ja suhteesta muihin politiikan toimijoihin on hyvä käydä varsinkin nyt, kun Nato-jäsenyyden vuoksi ulkopoliittinen tilanne on muuttunut.
”Se ei ole minun mielestä ollenkaan huono asia. Tarkoittaako se sitten käytännössä jotain uudelle presidentille tai hänen mahdollisuuksilleen vaikuttaa asioihin, jää nähtäväksi”, Tujunen sanoi
Presidentin tehtävistä väistyvältä Niinistöltä Tujunen odottaa ainakin lisää kirjallista tuotantoa.
”Varmaan nähdään jotkin muistelmat, joissa perustavanlaatuisesti käydään läpi näitä 12 vuotta”, Tujunen sanoi.
”Toivottavasti”, Ervasti lisäsi.
Poikkeuksellisen suosionsa takia Niinistöllä on todennäköisesti paljon arvovaltaa vielä entisenäkin presidenttinä.
”Varmasti häneltä tullaan paljon kyselemään asioita”, Ervasti arvioi.
Sekä hän, että Tujunen kuitenkin arvioivat Niinistön käyttävän puhevaltaansa harkiten myös tulevaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







