Viljelijät kaipaavathirvivahinkokorvauksia
Hirvien viljelmille ja kootulle sadolle viime vuonna tekemistä vahingoista ei ole vielä maksettu korvauksia.
Maaseudun Tulevaisuuden toimitukseen viestin lähettänyt viljelijä kaipaa rahojaan, hänellä olisi käyttöä luvatulle 7 000 euron korvaussummalle.
Ylitarkastaja Jussi Laanikari maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosastosta kertoi torstaina aamupäivällä, että päätös korvausten maksamisesta on tehty ministeriössä kauan sitten.
Ylitarkastaja Kati Törmä maaseutuvirastosta (Mavi) sanoi torstaina aamupäivällä, että he odottavat maa- ja metsätalousministeriön määrärahapäätöstä.
Laanikari sanoo ministeriön saaneen Mavin lähettämän täydennyksen korvausyhdistelmistä ennen juhannusta. Törmän tietojen mukaan täydennys lähetettiin toukokuussa.
Laanikarin mukaan kyse on noin 300 000 euron korvaussummasta. Metsävahingoista korvaukset on jo maksettu.
Rahaa on. Hirven pyyntilupamaksuista on viime vuosina kertynyt valtiolle huomattavasti enemmän kuin korvauksia maksetaan.
Torstaina iltapäivällä Laanikari joutui tunnustamaan, että päätös on jäänyt tekemättä. Nimi paperiin yritettiin MMM:ssä saada vielä torstaina. Jos se onnistui, rahat voivat olla viljelijöiden tileillä viikon tai kahden kuluessa.
Korvaussumma on 280 000 euroa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
