Valion Vesa Kaunisto pääkonttorin yt-neuvotteluista: "Maidontuottajan kannalta tehostaminen on positiivinen asia"
"Väen vähentäminen ei ole reaktio yhtiön viime vuoden tulokseen."
Vesa Kauniston mukaan maito- ja tuotantomäärien arvioidaan pysyvän ennallaan. Siksi tehtaat eivät ole mukana yt-neuvotteluissa. Kuva: Esko Keski-VähäläValio ilmoitti tänään käynnistävänsä 660 henkilöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Vähennystarpeen arvioidaan olevan 80—100 henkilöä.
Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto vakuuttaa, ettei väen vähentäminen heikennä valiolaisten maidontuottajien palveluja. Se ei myöskään vie resursseja tuotteiden markkinoinnista. "Päin vastoin, haluamme pärjätä markkinoilla entistä paremmin."
Kaiken kaikkiaan toimintojen tehostaminen on tuottajien kannalta positiivinen asia, hän sanoo.
Yt-neuvottelujen syyt ovat Valion tiedotteen mukaan tuotannollis-taloudellisia.
Kauniston mukaan väen vähentäminen ei ole reaktio yhtiön viime vuoden tulokseen vaan konkreettinen osa Valion kolmivuotista hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on kilpailukyvyn ja liiketoiminnan kannattavuuden parantaminen.
"Tarkennetaan toimenkuvia ja lisätään organisaation tulosvastuuta sekä ketteryyttä."
Nyt aloitettu neuvottelukierros koskee vain pääkonttorin henkilökuntaa. Kaunisto sanoo, että maitomäärien ja tuotantomäärien arvioidaan pysyvän ennallaan, joten siksi tehtaat eivät ole mukana yt-neuvotteluissa.
Valion viime vuoden tulos julkistetaan vasta yhtiökokouksen yhteydessä huhtikuussa, eikä Kaunistolla omien sanojensa mukaan ole vielä tarkkaa yleiskuvaa viime vuoden luvuista.
"Vuosi oli markkinoilla aika tiukka. Ilmapiiri EU-markkinoilla on nyt kuitenkin parantunut, kun interventiovarastot on saatu melkein tyhjäksi."
Kaunisto ei kerro, miten paljon Arlan, Satamaidon ja Ilmajoen Osuusmeijerin kanssa tehdyt sopimukset maksoivat. Hän toteaa vain, että sopuun pääseminen oli positiivinen asia.
Käräjiä Valiota vastaan jatkavat vielä Maitomaa ja Maitokolmio.
Valiolla on käyty läpi isoja henkilöstövähennyksiä aiemminkin.
Venäjän raja sulkeutui elokuussa 2014, ja Valion liikevaihdosta katosi hetkessä viidennes. Samana syksynä aloitettiin yt-neuvottelut Valion pääkonttorissa. Lähdön sai 168 työntekijää.
Kesäkuussa 2015 Valio ilmoitti 326 henkilötyövuoden vähennyksestä tuotannossa. Muun muassa tuotanto Tampereen meijerissä lopetettiin syksyllä 2016. Lisäksi Venäjällä oli vähennetty 200 työpaikkaa.
MT tavoitteli työntekijöiden edustajia kommentoimaan yt-neuvotteluja, mutta he eivät halunneet antaa aiheesta haastattelua.
Valio tiedotti yt-neuvotteluista tänään aamulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

