Metsästäjäliitto tuomitsee salakaadot
Suomen Metsästäjäliitto tuomitsee susien salakaadot.”Metsästyksen kivijalkana on kunnioittaa metsästyksen säädöksiä. Jos laittomuuksia paljastuu, niin sanon selvästi: hyi, hyi ja hyi. Varmasti salakaataja erotettaisiin omasta paikallisesta metsästysseurasta", totesi liiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies Helsingin Sanomissa sunnuntaina.Helsingin Sanomien mukaan salametsästys on romahduttanut susikannan. Kanta oli 2000-luvulla ylimmillään vuonna 2006, jolloin susia oli lähes kolmesataa. Nyt kanta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) mukaan laskenut runsaaseen 150 suteen. Rktl arvioi, että Suomessa pitäisi olla 700 sutta.
Metsästäjäliiton mielestä poikkeuslupia susien kaatamiseksi ihmisen asuttamilla alueilla pitäisi lisätä. Metsästäjät arvioivat, että jopa 60 sutta voitaisiin tappaa vaarantamatta kantaa. Tällöin oletetaan, että susia on suomenniemellä 180–200, eli hieman enemmän kuin Rktl:n arviossa.
Sudet tappavat metsästyskoiria ja kotieläimiä. Osa väestöstä pelkää, ja sietokyky alkaa olla äärirajoilla.
"Ihmisiä on yritetty siedättää ja kouluttaa pihapiiriin tuleviin susiin. Se on hyvää työtä, mutta se ei näytä aina tehoavan", Hiidenmies toteaa.
Alkuperäinen juttu on luettavissa osoitteessa http://www.hs.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

