Kilpailuselvitys suosittaa alkutuottajien yhteistyötä
Alkutuottajien hyvin heikkoa asemaa elintarvikeketjussa vaikeuttavat tiukka sääntely ja kyseenalaiset sopimukset kaupan ja teollisuuden kanssa, todetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston keskiviikkona julkaisemassa selvityksessä.Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) alkutuotantoselvityksen mukaan maataloustuottajien asema on elintarvikeketjussa heikko. Virasto pitää yhtenä vaihtoehtona voimasuhteiden tasapainottamiseen alkutuottajien välisen yhteistyön lisäämistä, esimerkiksi osuuskuntia.
Erikoistutkija Tom Björkroth KKV:stä toteaa, että tuotteiden vienti esimerkiksi puutarha- ja vihannesalalla on vähäistä, vaikka Suomen elintarvikkeet on todettu kansainvälisesti erittäin puhtaiksi. ”Satsaus vientiin voisi olla hyvä yllyke tuottajien yhteistyölle.”
Alkutuotantoselvitys on jatkoa Kilpailuviraston tammikuun 2012 kauppaselvitykselle, jonka perusteella eduskunnassa on hyväksynnässä laki K- ja S-ryhmien määräävästä markkina-asemasta.
Selvityksessä saatiin vastauksia yli tuhannelta alkutuottajalta. Siinä selvitettiin alkutuottajien mahdollisuuksia sopimuksiin ja hintoihin vaikuttamiseen, erityisesti tutkittiin lihantuotantoa, kalankasvatusta sekä avomaa- ja kasvihuoneviljelyä.
Sopimukset kirjallisesti
Vihannesmarkkinoilla alkutuottajien asema suhteessa kauppaan on heikompi kuin elintarviketeollisuuteen. Ongelmia aiheuttaa kirjallisten sopimusten puuttuminen. Hintaa voidaan muuttaa yksipuolisesti jopa vasta myyntien jälkeen. Virasto suosittelee kaikkien sopimusten tekoa kirjallisesti.
Virasto arvostelee teollisuutta ja kauppaa siitä, että sopimuksissa tuottajaa kielletään myymästä tuotteitaan yksittäisille kauppiaille ohi keskusliikkeiden tai joskus määrätään myymään vain yhdelle ostajalle.
Naudanlihan tuottajien tulot koostuvat usein erilaisista lisistä. Tätä arvostellaan, koska sopimuksia ei pystytä vertailemaan.
Sianlihan tuottajista osa joutuu sopimaan etukäteen tuotteiden myynnistä tietämättä hintaa. Tätä on tapahtunut tiettävästi ainakin joulukinkkujen myynnissä.
KKV:n mukaan sopimusvapauteen ei kuulu, että toinen osapuoli voi muuttaa hintaa ilman, että toinen osapuoli hyväksyy muutokset.
Selvityksessä arvostellaan myös erilaisia direktiivejä ja niiden liian tiukkaa noudattamista Suomessa. Esimerkiksi kalankasvatus on siirtynyt naapurimaihin osittain tiukkojen ympäristösäännösten vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

