Uutisia mereltä: Huippupetojen kantojen elpyminen kertoo ympäristön tilan parantumisesta

Merimetsojen lisääntyminen ei ole kaikkia ilahduttanut. Akvaattisen ekologian professori Veijo Jormalaisen mukaan ympäristön kantokyky on nyt saavutettu, eikä kanta enää kasva.. Kuva: Markku Vuorikari

"Ympäristömyrkkyjen kanssa on koko ajan oltava tarkkana. Uudenlaisia vaarallisia aineita päätyy jatkuvasti mereen", Veijo Jormalainen varoittelee. Kuva: Meri Vilen

Vaikka Itämeri on edelleen saastunut meri, on sen tila parantunut 30 vuoden aikana. 1950-luvulla alkanut voimakas saastuminen oli huipussaan 1980-luvulla, jolloin Itämeren suojelukomissio (HELCOM). raportoi merialueen hälyttävän huonosta tilasta.

Merta ympäröivien maiden ympäristöministerit sitoutuivat vuonna 1988 puolittamaan mereen pääsevien ravinteiden, raskasmetallien ja orgaanisten myrkkyjen määrän vuoteen 1995 mennessä. Sopimus oli tehokas. Sen ansiosta monien myrkkyjen määrät kääntyivät laskuun.

1970 luvulla kielletyn DDT:n sekä PCB-yhdisteiden kieltäminen on johtanut huippupetojen paluuseen Itämerelle.

"Muun muassa aikanaan lähes kokonaan kadonnut merikotka-populaatio Itämerellä on nyt noin 3000 pesivän parin vahvuinen. Merimetson ja norpan lisäksi etenkin harmaahylje eli halli on elpynyt. Samoin satamahylje eteläisellä Itämerellä", Turun yliopiston akvaattisen ekologian professori Veijo Jormalainen selittää.

"Nämä ovat kiistattomia indikaattoreita ympäristön tilan paranemisesta."

Muihin merialueisiin verrattuna ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat voimakkaampia Itämerellä. Pohjoiset alueet myös lämpenevät suhteessa muita alueita enemmän.

"Veden lämpötila on jo noussut puoli astetta ja sen ennustetaan nousevan kahdesta neljään astetta vuoteen 2100 mennessä", biologi kertoo.

"Ja koska kyseessä on murtovesi, on myös happamoituminen voimakkaampaa, koska vedessä on vähemmän suolaa. Suolaisemmissa merivesissä on happamoitumiselta suojaavia puskurisuoloja."

Lämpenemisen mukanaan tuoma sateisuuden lisääntyminen näkyy sekin merivedessä. Valuma-alueiden talviaikaiset sateet tuovat lisää makeaa vettä sekä huuhtoutuvia ravinteita mereen.

"Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rannikot muuttuvat järvimäisemmiksi. Ja koska kyseessä on suljettu merialue, on veden vaihtuvuusaika huomattavan pitkä. Laskelmien mukaan joesta laskeva vesi saavuttaa Tanskan salmet 30 vuoden päästä."

Meren sinilevätilanne on yhteydessä pohjan hapettomien alueiden laajenemiseen. Hapettomat alueet puolestaan johtuvat ravinnevalumasta. Vedessä on paljon fosforia, joka ei pääse luontaisesti poistumaan.

"Hapettumuus estää fosforin kiinnittymisen pohjan sedimenttiin, jossa se pitkän ajan kuluessa muuttuisi kiveksi. Tämä ylimääräinen fosfori tukee sinibakteerien kasvua, mikä rehevöittää merta edelleen."

Sinilevät pystyvät käyttämään hyväkseen ilmakehän typpeä ja kun ne kuollessaan vajoavat meren pohjaan, hapettomat alueet laajenevat.

Jormalaisen mukaan Itämeren tilaa saadaan parannettua pikku hiljaa. Olennaista prosessissa on ravinnevalumien vähentäminen.

"Muun muassa peltojen kipsikäsittelystä on saatu hyviä kokemuksia ja sitä on tarkoitus laajentaa."

Pelloille levitetyn kipsin on todettu vähentävän voimakkaasti sekä eroosiota että fosforin ja hiilen huuhtoumaa pelloilta. Kipsikäsittelyn käyttöönotto leikkaisi fosforikuormitusta Itämereen Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen SAVE-hankkeen tutkimustulosten mukaan 300 tonnilla vuosittain. Erityisesti Saaristomeren rannikkovedet hyötyisivät kipsin levityksestä.

Peltojen kipsikäsittely on viljelijälle helppo toimenpide. Kipsiä levitetään sadonkorjuun jälkeen nelisen tonnia hehtaarille. Käsittely on omiaan erityisesti suoraan mereen laskevien vesistöjen varsilla oleville savipelloille.

Hankkeen tutkijoiden toiveissa siintää mahdollisuus liittää kipsin levitys maatalouden tukijärjestelmän piiriin EU:n tulevalla rahoituskaudella. Kipsin levitys pyritään saamaan yhtenä toimenpiteenä mukaan myös alkavaan vesiensuojelun tehostamisohjelmaan.

Veijo Jormalainen on biologin uransa aikana nähnyt monenlaisia muutoksia merellä. Muun muassa merikotkat, harmaahylje ja norppa ovat palanneet takaisin 1980-luvun hyvin hiljaisten aikojen jälkeen.

"Opiskeluaikanani merikotka oli superharvinaisuus. Nykyisin niitä näkee enemmän, samoin kuin hylkeitä. Veneilyretkillä näen hylkeen jossain harva se viikonloppu."

Myös kalastossa on tapahtunut muutoksia.

"Muistan, että 1980-luvun puolivälin jälkeen turskaa tuli hyvin, nyt se on hävinnyt. Tämäkin liittyy meren suolapitoisuuden laskuun. Sen levinneisyyden pohjoisraja vetäytyy kohti etelää."

Voimakkaan ylikalastuksen lisäksi itämerenturskan kantaa vähentävät kilohailit. Ne popsivat kaverin mätimunat. Kilohailia ja silakkaa meriveden lämpötilan nousu on hyödyttänyt.

Merimetsojen lisääntyminen ei kaikkia ilahduta. Jormalaisen mukaan sen kannan levittäytyminen on ollut nopeaa, mutta nyt ympäristön kantokyky on saavutettu ja kasvu on pysähtynyt.

"Merimetso on hyvä esimerkki ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Keskiajalla sen munia kerättiin saarilta ihmisravinnoksi, jolloin linnut kutakuinkin hävisivät. Viime vuosituhannen lopulla kannan hävittivät ympäristömyrkyt."

Vaikka Itämeren tila on parantunut, löytyy kaloista edelleen jäämiä ympäristömyrkyistä.

"Ympäristömyrkkyjen kanssa on koko ajan oltava tarkkana. Uudenlaisia vaarallisia aineita päätyy jatkuvasti mereen", Jormalainen varoittelee.

Muun muassa pintakäsittely- ja palontorjunta-aineet ovat huolestuttavia. Samoin biologisesti huonosti hajoavat lääkeaine- ja pesuainejäämät päätyvät lopulta mereen.

"Vasta viime vuosina on lähdetty tutkimaan vedenpuhdistamolaitoksille päätyvien aineiden vaikutusta puhdistamolietteen mikrobeihin ja siihen, minkälaista resistenssiä mikrobistossa näille aineille kehittyy."

"Lääkeaineille resistentit bakteerikannat ovat lääketieteen jatkuva huolenaihe."