Perussuomalaiset ei lämpiä uusiutuvalle
Joukko ympäristöjärjestöjä teki puolueille kyselyn energiasta. Tulosten mukaan puolueet, perussuomalaisia lukuunottamatta, kannattavat nykyistä hajautetumpaa energiajärjestelmää ja uusiutuvan energian lisäämistä.
Vihreät ja vasemmisto kannattavat kokonaan uusiutuviin siirtymistä vuoteen 2050 mennessä. Keskusta puolestaan arvioi, että uusiutuvan energian osuus nousee 85–90 prosenttiin.
SDP ja kokoomus tähtäävät uusiutuvan energian sijasta päästöttömään energiantuotantoon. Poikkeuksen muodostaa perussuomalaiset, joka ei juuri pistä painoarvoa uusiutuvalle energialle.
Hallitus on linjannut, että Suomi pyrkii eroon kivihiilestä vuosikymmenen sisällä.
Keinoina siihen kaikki paitsi perussuomalaiset mainitsevat uusiutuvan energian. Keskusta ehdottaa lisäksi kivihiilen veron kiristämistä, vihreät ja RKP päästökaupan korjaamista ja vasemmistoliitto kivihiilen käyttökieltoa.
Kokoomus väläyttää hiilen talteenottoa, vaikka sen kaupallinen toteutuminen näyttää melko epätodennäköiseltä.
Turpeenpoltolle on puolueista puolustajia. Vasemmistoliittoa ja Vihreitä lukuunottamatta muut haluavat jatkaa turpeen käyttöä senkin jälkeen, kun kivihiilestä on luovuttu.
Kokoomus, SDP ja perussuomalaiset haluaisivat parantaa turpeen kilpailukykyä suhteessa muihin fossiilisiin polttoaineisiin.
Vaalikyselyn tulokset ovat luettavissa muun muassa nettisivuilla www.sll.fi.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
