Kyllä minä niin ilahduin...
...kun pää- ja apuministerit joukolla etelän ykkösmediassa kertoivat, että olisi hyvä ihmisen vähän miettiä, jääkö tästä pallosta tämän sukupolven repimisen jäljiltä mitään jälkipolville. Siitä vaan joukolla daunshiftaamaan eli törsäystä hillitsemään.
Rikkaaltahan tuo onnistuu, vaikka useimmat eivät huomaa pihistellä eurojen haalinnan keskellä. Köyhä ei siihen oikein pysty, kun se kuolee nälkään pian harrastuksen aloitettuaan.
Hieman jakomieliseltä kuulostaa, kun nämä samat ministerit heti selän käännettyään ovat niin huolissaan, että miten kulutukset ja tuotannot saataisiin Espanjassa ja koko Euroopassa kasvuun.
Että samaan aikaan säästetään ja kulutetaan enemmän... Tulee mieleen Titanicin tanssibändi: vaikka laiva uppoaa, jatketaan samaa soittoa, jottei porukka hätääntyisi.
Vai olisivatko ministerit sittenkin tutustuneet esimerkiksi teknillisen fysiikan professorin Peter Lundin ajatuksiin energiantuotannosta? Hänen mukaansa
ydinvoiman rakentaminen on lähinnä hölmöläisten hommia.
Jos Suomi laittaisi samat rahat bio- ja tuulienergiaan, jätteiden energiakäyttöön sekä energiankäytön tehostamiseen kuin ydinvoiman rakentamiseen, saataisiin kolme kertaa enemmän energiaa ja sen lisäksi vielä kymmenkertainen määrä pysyviä työpaikkoja.
En tunne entisiä enkä nykyisiä ”energiaministereitä”, Pekkarisia ja Häkämiehiä, mutta Lundin Peteristä tiedän sen verran, että viisaampaa miestä saa hakea. Pistää siis epäilemään, että ministerien tolkku on lainattu energiafirmojen lobbareilta.
Joka tapauksessa on hyvä, että Riossa ensi viikolla kokoonnutaan pohtimaan kestävää kehitystä. Suomelle hyvä alku olkoon vaikka se tässä kokouksessa teemaksi nostettu makean veden saanti.
Mutta riittääkö se? Maallikkona en näe, miten makean veden saannin turvaamisella vaikutetaan tosiasiaan, että parin vuosikymmenen päästä meillä pitäisi olla neljä maapalloa, jotta nykyinen kulutus voisi jatkua.
Toivoa sopii, ettei Riossa vedetä vesiperää. Ettei paikalle kaivattaisi Jeesusta ajamaan kauppiaat ulos temppelistä. Että osallistujat ottavat liki mahdottoman haasteensa vakavasti.
Ihan muitakin iloisia asioita on osunut
korvaan. Telkkarista on tullut niin kotimaan kuin Ameriikankin laulukilpailuja, joissa on huomattu, että kilpailijan olisi hyvä osata laulaakin eikä vain
näyttää missiltä tai misteriltä. Kaiken
lisäksi tuomarit rokkarista räppäriin ovat oikein kehuneet näitä kilpailijoita. Ja aivan syystä.
Toki useimmat näistäkin kilpailijoista
ovat näyttäneet kauniilta ja komeilta. Mutta se ei ole paljon haitannut, kun pääosassa ovat taidot.
Joka tapauksessa sohva ei kulu nyt myötähäpeästä vääntelehtimisestä
kuten niin usein telkkarin avattuaan käy. Tiedättehän ne ohjelmat, joissa lahjattomat tyrkyt hölmöilyjensä lisäksi vielä
haukkuvat toisiaan. Ja juontaja vain nöyryyttää kilpailijoita lisää.
Voisiko tämä muutos olla merkki
jonkin kääntymisestä: Heti minulle nyt -asenteeseen kyllästymisestä ja ihmisarvon kunnioituksen palauttamisesta?
jukka.pasonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
