Viidelle puhtaan teknologian suomalaishankkeelle yhteensä 300 miljoonan euron tuki EU:lta
Ministeri Multala peräänkuuluttaa lisää nollateknologian hankkeita.
Euroopan komissio ilmoitti valinneensa yhteensä 61 hanketta eri puolilta Eurooppaa 2,9 miljardin euron rahoituksen saajiksi. Kuvituskuva. Kuva: Emmi KorhonenViidelle suomalaishankkeelle myönnetään yhteensä noin 300 miljoonan euron tuki Euroopan Innovaatiorahaston nettonollateknologioiden rahoituksesta, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.
Euroopan komissio ilmoitti valinneensa yhteensä 61 hanketta eri puolilta Eurooppaa 2,9 miljardin euron rahoituksen saajiksi. Suomeen tulevaa tukea ei eritelty hankekohtaisesti.
”Tarvitsemme uusia nettonollateknologian hankkeita eri sektoreilta, kun irtaudumme fossiilitaloudesta”, sanoo tiedotteessa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.).
Tukea saavien joukossa on muun muassa Alight Ostonen Oy:n NotNukeOne-hanke, jossa rakennetaan aurinkopuistoa Loviisaan, Nesteen Scoop-hanke porvoolaisen öljynjalostamon muuttamiseksi kiertotalousratkaisujen keskukseksi sekä Fortum Battery Recycling Oy:n Next Hydromet -hanke, jossa kehitetään uutta prosessia käytettyjen sähköautojen akkujen kierrätykseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





